Minilex - Lakipuhelin

Oikeusturvavakuutus hovioikeudessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lähtökohtaisesti, jos oikeusturvavakuutus korvaa asian käsittelyn käräjäoikeudessa, se korvaa oikeudenkäynnin kulut myös, mikäli asia etenee hovioikeuteen eli ensimmäiseen muutoksenhakuasteeseen. Oikeusturvavakuutus korvaa asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta aiheutuneet kulut. On hyvä huomata, että oikeusturvavakuutus yleensä korvaa vain kohtuulliset ja tarpeelliset kulut, ei siis välttämättä automaattisesti kaikkia kuluja. Oikeusturvavakuutus ei korvaa vakuutetun maksettavaksi määrättyjä vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Mikäli vakuutuksenottaja häviää asian hovioikeudessa, vastapuolelle maksettavat oikeudenkäyntikulut saattavat nousta huomattavankin korkeiksi ja ne on maksettava kokonaan omasta pussista.

Mikäli asia etenee korkeimaan oikeuteen, kulut korvataan vain, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Eli mikäli vakuutuksenottaja haluaa asianajajan tekevän valituksen korkeimaan oikeuteen, mutta valituslupaa ei myönnetä, on asianajajan palkkio valituksen tekemisestä maksettava kokonaan itse.

Parhaiten oman oikeusturvavakuutuksen kattavuuden saa selville tutustumalla oman vakuutuksen sopimusehtoisin, sillä vakuutusyhtiöt voivat pitkälti itse määritellä vakuutuksen kattavuuden.

On hyvä huomata, että oikeusturvavakuutus korvaa yleensä vain kohtuulliset oikeudenkäynti- ja asianajokulut. Vakuutusyhtiö voi siten käyttää korvausten maksamisessa myös omaa harkintaansa. On siis hyvä huomioida, että asianajajat monesti laskuttavat sähköpostiviestittelystä asiakkaan kanssa. Näin ollen asiakkaan kannattaa itse välttää turhaa viestiliikennettä asianajajan kanssa, ettei asianajajan lasku kasva turhan isoksi.

On myös hyvä huomata, että yleensä vakuutusehdot edellyttävät kulujen vaatimista vastapuolelta vielä hovioikeudessakin. Oikeusturvavakuutus on myös ensisijainen vaihtoehto oikeusapuun nähden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]