Minilex - Lakipuhelin

Oikeusapu seksuaalirikoksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeusavulla tarkoitetaan sitä, että henkilö voi saada oikeudelliseen asiaansa apua joko kokonaan tai osittain valtion kustantamana. Kun kyseessä on seksuaalirikos, oikeusapua voidaan lähteä tarkastelemaan kahdesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin voidaan tarkastella seksuaalirikoksen uhrin oikeutta saada oikeusapua. Toisekseen on syytä tutkia seksuaalirikoksesta syytetyn mahdollisuutta päästä oikeusavun piiriin.

Tarkasteltaessa seksuaalirikoksen uhrin oikeutta saada oikeusapua voidaan lähteä samasta lähtökohdasta kuin minkä tahansa rikoksen uhrin kohdalla. Oikeusapulaissa lähtökohtana oikeusapuun oikeutetulle pidetään kotikuntaa Suomessa tai EU:ssa. Oikeusapuun voi olla oikeutettu myös, jos asia käsitellään Suomessa tai oikeusapuun on jokin muu painava syy. Oikeusavun taloudellisiin edellytyksiin kuuluu, ettei henkilön varallisuus yksinkertaisesti riitä kattamaan oikeudenmukaisen kohtelun varmistamiseen tarvittavaa oikeusavustajaa tai muuta hänen asiaansa ajavaa henkilöä. On kuitenkin huomioitavaa, ettei henkilön voidaan katsoa olevan oikeutettu oikeusapuun, mikäli tällä on kyseessä olevan asian kattava oikeusturvavakuutus.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »



Selvitä lakiasiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »



Edellä lueteltuihin pääsääntöihin voidaan tehdä kuitenkin poikkeuksia rikosoikeudenkäynnissä käsiteltävissä asioissa. Seksuaalirikos lukeutuu tälläiseksi asiaksi. Seksuaalirikoksen uhrin on mahdollista saada kokonaan valtion varoin kustannettava oikeusavustaja tuloistaan ja varallisuudestaan riipumatta. Tältä osin voidaan siis todeta seksuaalirikoksen uhrin olevan asian ikävän luonteen vuoksi verrattain turvatummassa asemassa kuin luonteeltaan vähäisemmän rikoksen uhri.

Kun taas tarkastellaan seksuaalirikoksesta syytetyn mahdollisuutta saada oikeusapua, on syytä tarkastella jo aiemmin mainittuja pääsääntöjä. Samat kotikuntaan ja taloudellisiin vaatimuksiin liittyvät pääsäännöt pätevät myös seksuaalirikoksesta syytetyn kohdalla. Seksuaalirikoksesta syytetyllä ei kuitenkaan uhrin tavoin ole mitään etuoikeutta saada oikeusapua taloudellisesta asemastaan huolimatta. Vaikka asia onkin erittäin arkaluontoinen, tulee muistaa, että kansalaisoikeuksia turvaavassa oikeusvaltiossa syytettyä on pidettävä syyttömänä ennen kuin toisin todistetaan. Tästä syystä on ymmärrettävää, että myös seksuaalirikoksesta syytetty on oikeutettu oikeusapuun, jos avun edellytykset täyttyvät. Voidaan siis todeta, että seksuaalirikoksen uhrilla on oikeus oikeusapuun tämän taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Seksuaalirikoksesta syytetyllä on myös oikeus saada oikeusapua, jos oikeusavun edellytykset täyttyvät.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa