Minilex - Lakipuhelin

Avioeron ositukseen oikeusapua

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeusavulla tarkoitetaan sitä, että henkilö voi saada apua oikeudellisten asioiden hoitamista varten valtion varoista. Oikeusavun myötä hakijalle myönnetään avustaja, jonka palkkio maksetaan valtion varoista joko kokonaan tai osittain. Tällaista apua annetaan näin ollen henkilölle, joka tarvitsee oikeudellista apua, ja joka ei taloudellisen asemansa vuoksi kykene siitä itse suoriutumaan. Tällaiseen oikeudelliseen apuun katsotaan kuuluvaksi neuvonta, tarpeelliset toimenpiteet, avustaminen tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä vapautus eräistä muista asian käsittelyyn liittyvistä menoista. Oikeusavun myöntäminen riippuu muun muassa hakijan, ja tämän avio- tai avopuolison, kuukausittaisista tuloista, menoista, varallisuudesta ja elatusvelvollisuudesta. Niiden perusteella lasketaan, onko hakija oikeutettu oikeusapuun joko kokonaan tai osittain valtion varoista.

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa. Tällaisia ovat esimerkiksi avioerot ja ositukset. Oikeusapua haetaan oikeusaputoimistolta joko suullisesti tai kirjallisesti. Avioero ja ositustilanteissa apua saa näin ollen julkiselta oikeusavustajalta oikeusaputoimistosta, mutta oikeusapua on myös mahdollista hakea asianajotoimistoilta, jotka hoitavat myös oikeusapujuttuja. Asianajotoimistolta onkin syytä varmistaa, ottavatko he hoitaakseen juttuja, joiden hoitamiseksi asianosaiselle on myönnetty oikeusapua. Mikäli kyse on hyvin pienestä riidasta, oikeusaputoimistokaan ei välttämättä tällöin anna apua valtion varoista, koska kyse on hyvin tunneperäisestä asiasta, jossa ei ole helppo löytää ratkaisua. Tällöin voidaan suositella esimerkiksi sovittelua.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »



Selvitä lakiasiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »



Oikeusapua annetaan näin ollen henkilölle, jonka varallisuus ja kuukausittainen käyttövara eivät ylitä valtioneuvoston asetuksella tarkemmin vahvistettavaa määrää. Oikeusapua on mahdollista saada kaikenlaisiin oikeudellisiin asioihin, kuten esimerkiksi avioeron ja osituksen hoitamiseen. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin huomioon otettavista tuloista ja menoista sekä elatusvelvollisuuden vaikutuksesta käyttövaraa laskettaessa, varallisuuden huomioon ottamisesta sekä niistä perusteista, joita noudatetaan määrättäessä oikeusapua saaneen omavastuuosuudesta.

Vinkit

- Oikeusapua haetaan oikeusaputoimistolta, jolloin hakijan tulee tehdä selvitys hänen taloudellisista olosuhteistaan sekä asiasta, johon hän tarvitsee oikeudellista apua.

- Oikeusavun saajan tulee ilmoittaa oikeusaputoimistolle, mikäli hänen taloudelliset olosuhteensa muuttuvat.

Varoitukset

- Oikeusapua ei yleensä myönnetä silloin, jos hakijalla on oikeusturvavakuutus, josta oikeudellisesta avusta aiheutuvat kustannukset on mahdollista saada korvattua.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa