Minilex - Lakipuhelin

Kodin oikeusturvavakuutus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kodin oikeusturvavakuutus tarkoittaa kotivakuutuksen liitännäisenä olevaa oikeusturvavakuutusta. Tällainen oikeusturvavakuutus myönnetään siis yleensä kotivakuutuksen yhteydessä. OIkeusturvavakuutus korvaa kustannuksia, joita aiheutuu, kun käytetään lakimiesapua rikos-, hakemus- ja riita-asioissa. Näin ollen oikeusturvavakuutus voi korvata esimerkiksi asuntokauppariidan lakimieskustannuksia.

Olennaista on huomata, että yleensä oikeusturvavakuutukset sisältävät pitkän listan oikeudellisista asioista, joita nimenomaisesti ei korvata. Korvattavat vakuutustapahtumat on määritelty vakuutusehdoissa, joten on hyvä tutustua oman vakuutuksen ehtoihin huolella. Näihin kuuluvat suhteellisen tavalliset ongelmat, joita ihmiset elämänsä aikana kohtaavat esimerkiksi avioerot ja lapsen huoltajuuskiistat. Vakuutusyhtiöt eivät yleensä ole halukkaita korvaamaan näitä, sillä kyse on yleensä hyvin tunnepohjaisista riidoista, jotka kestävät vuosia.

Vakuutustapahtuma on tapahtuma, jonka vakuutus kattaa eli siitä aiheutuneet kulut korvataan. Oikeusturvavakuutuksen vakuutustapahtuma on useimmiten riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty perusteen tai määrän osalta. Tällaisen riita-asian tulee tapahtua vakuutuksen voimassaoloaikana, jotta se korvataan. On hyvä huomata, että monissa vakuutuksissa on lisäehto, jonka mukaan, jos vakuutus on ollut riidan syntyessä voimassa alle kaksi vuotta, myös riidan perusteena olevien seikkojen tulee olla vakuutuksen voimassaoloaikana syntyneitä. Tämä voi olla ongelmallista, mikäli riidan kohteena on esimerkiksi vesivahinko, joka on aiheutunut ennen kuin vakuutus on ollut voimassa. Tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että vakuutus ei korvaa aiheutuneita kuluja. Lähtökohtaisesti korvauksen maksaminen on kiinni nimenomaan vakuutusehdoista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa