Minilex - Lakipuhelin

Yksilöity kulutushyödyke

» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Yksilöity kulutushyödyke kuuluu kuluttajansuojalain markkinoinnin sääntelyyn. Laissa on asetettu edellytykset yksilöidyn kulutushyödykkeen hyväksyttävälle markkinoinnille.

Lain mukaan kulutushyödyke on palvelus, tavara tai muu hyödyke ja etuus, joita luonnollisille henkilöille tarjotaan tai joita luonnolliset henkilöt hankkivat yksityistä käyttöä varten olennaisissa määrin. Markkinoinnin käsitettä ei sen sijaan ole määritelty laissa, mutta oikeuskäytännössä on katsottu sen tarkoittavan kaikenlaista kaupallista viestintää eli mainontaa, tavaran pakkauksessa tai käyttöohjeissa taikka kaupanteon yhteydessä annettuja tietoja sekä erilaisia myynninedistämiskeinoja kuten alennuksia.

Yksilöidyllä kulutushyödykkeellä tarkoitetaan tavaraa, joka esimerkiksi mainoksen perusteella on esitetty tarpeeksi yksilöidysti, että kuluttaja tunnistaa markkinoinnin kohdistuvan itse tuotteeseen eikä yrityksen imagoon. Esimerkiksi leipomo voisi mainostaa tuotteitaan yleisesti ilman yksilöintiä, mutta vähittäistavarakaupan tulee noudattaa yksilöidyn kulutushyödykkeen markkinointia, koska sen imago ei perustu yhden tuotteen myymiselle.

Lisäksi, jos markkinoinnissa myytävä tuote yksilöidään sanallisesti tai kuvallisesti niin, että kuluttaja voi mieltää mainoksen kohdistuvan tiettyyn tuotteeseen kuten vaatteeseen, on kyseessä yksilöity kulutushyödyke. Tästä seuraa markkinoivalle elinkeinonharjoittajalle eli yritykselle ilmoitusvelvollisuuksia esimerkiksi tuotteen pääominaisuuksista, kokonaishinnasta ja hintaan sisältymättömistä toimituskuluista. Kauppa ei siten voi tehdä mainosta tietyn merkkisestä repusta ilmoittamatta sen hintaa tai ominaisuuksia.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »