Minilex - Lakipuhelin

Kuluttajan mahdollisuudet saada rahat takaisin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajansuojalaissa kuluttajalle on annettu useita mahdollisuuksia saada rahansa takaisin erilaisilla perusteilla. Joskus kulutushyödykkeen ostaja saattaa haluta rahansa takaisin siksi, ettei tuote vastaa lupauksia, joskus taas kuluttaja saattaa olla tullut katumapäälle esimerkiksi heräteostoksensa suhteen. Tässä artikkelissa mainitaan ja käydään lyhyesti lävitse seuraavat kuluttajan rahojen takaisinsaannin keinot: 14 päivän peruuttamisoikeus koti- ja etämyynnissä, myyjän vapaaehtoisesti antama vaihto- ja palautusoikeus muunlaisissa kaupoissa, oikeus hinnanalennukseen ja oikeus kaupan purkamiseen.

Kuluttajalla on mahdollisuus saada rahansa takaisin koti- ja etämyynnissä käyttämällä hänen kuluttajansuojalain mukaista kaupan peruuttamisoikeuttaan. Kotimyynnillä tarkoitetaan sopimusta, joka tehään muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa osapuolten ollessa samanaikaisesti läsnä. Etämyynnillä tarkoitetaan sopimusta, joka tehdään ilman, että osapuolet ovat yhtä aikaa läsnä ja jonka tekemiseen käytetään etäviestintä. Etämyyntiä on esimerkiksi puhelinmyynti.

Peruuttamisoikeudesta käytetään joskus myös nimeä tavaran palautusoikeus. Kuluttajalla on tämä oikeus 14 päivää koti- ja etämyyntisopimuksen tekemisestä. Kuluttaja saa rahansa takaisin peruuttamisoikeutensa perusteella ainoastaan silloin, kun hän pystyy vastaavasti palauttamaan oman suorituksensa. Rahojen palautus onnistuu siis ainoastaan antamalla myyjälle takaisin koti- tai etämyynnissä ostetun tavaran hallinta. Palautettavan tavaran on oltava sen vastaanottamishetkeä vastaavassa kunnossa, tai muuten koti- tai etämyyntisopimuksen peruuttava kuluttaja vastaa tavaran arvon alenemisesta. Vahingoittunut tai muuten huonontunut tavara tarkoittaa siis vähemmän palautuvaa kauppahintaa.

Peruuttamisoikeus on lakisääteinen vain koti- ja etämyynnissä, mutta myyjä voi kyllä vapaaehtoisesti myöntää kuluttajalle jonkinlaisen vaihto- ja palautusoikeuden muunkinlaisessa kaupassa. Myyjä voi myös vapaaehtoisesti laajentaa tai pidentää koti- tai etämyynnissä kuluttajansuojalain perusteella sovellettavaa peruuttamisoikeutta.  Näissä tilanteissa kuluttajan on rahojensa takaisin saamiseksi noudatettava myyjän palautuksille asettamia ohjeita.

Kuluttajalla on oikeus saada ainakin osa rahoistaan takaisin myös hieman ikävämmissä olosuhteissa. Kuluttajalla on nimittäin, tiettyjen edellytysten täyttyessä, oikeus saada hinnanalennusta, jos toimitettu tavara ei ole sopimuksen mukainen, eli kun tuotteessa on virhe.

Toinen ikävä tilanne, jossa kuluttajalla on oikeus saada tavarasta maksamansa rahat takaisin, on tavaraa koskevan kauppasopimuksen purkaminen. Kuluttajalla on oikeus kuluttajakauppasopimuksen purkamiseen lähes samanlaisissa, mutta hieman vakavammissa, olosuhteissa kuin hänellä on oikeus hinnanalennukseen. On syytä huomata, että kuluttajansuojalain mukainen kuluttajakaupan purku edellyttää tavaran virhettä, joka ei ole vähäinen. Kaupan purku on viimeinen ja järein kuluttajan käytettävissä olevista kuluttajansuojalain oikeussuojakeinoista. Koska kuluttajakauppasopimuksen purkaminen lakkauttaa koko sopimussuhteen, saa kuluttaja purkamisen jälkeen kaikki kyseisen sopimuksen perusteella maksamansa rahat takaisin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]