Yrittäjällä on velvollisuus ilmoittaa kuluttajille tarjoamiensa tavaroiden tai palvelujen hinta riittävän selvästi. Hinnan ilmoittamisvelvollisuus on kuitenkin hyvin olosuhdesidonnainen asia: sen sisältö riippuukin olennaisesti yrittäjän käyttämästä myyntivälineestä ja siitä, tarjotaanko tavaraa vai palvelua.
Vähittäismyynnissä, näyteikkunassa tai verkkokaupassa tulee ilmoittaa tavaran hinta selkeästi ja niin, ettei synny hämmennystä eri tuotteiden hinnoista. Selkeä tapa ilmoittaa hinta tarkoittaa sitä, että hintamerkinnän on oltava vaivatta asiakkaan nähtävissä. Hintamerkinnän tulee löytyä tavaran välittömästä läheisyydestä, kuten esimerkiksi tavaran pakkauksessa olevasta hintalapusta tai tavaroiden hyllypaikan kohdalla olevasta kyltistä.
Mikäli yrittäjä tarjoaa palveluja, tulee hänen
-
joko pitää tarjolla olevien erilaisten palvelujen hinnasto esillä liikehuoneistossaan (tai sen ulkopuolella) taikka verkkosivuillaan,
-
tai esittää hinnasto pyydettäessä (jos palveluita tarjotaan tai suoritetaan muualla kuin liikehuoneistossa tai verkkosivustolla).
Jos tarjotaan määräaikaista palvelua, yrittäjän pitää ilmoittaa
-
että sopimus on voimassa määräajan,
-
palvelun kokonaishinta sopimuksen voimassaoloajalta, ja
-
palvelun maksuehdot (esimerkiksi se, minkä suuruisia ovat kuukausittaiset maksuerät).
Palvelujen tarjoamista koskee oma lakinsa: laki palvelujen tarjoamisesta.
Jos tavara tai palvelu myydään niin, että myyjä ja ostaja eivät ole samassa tilassa (etämyynti), myyjäyrittäjän on kuluttajansuojalain mukaan annettava kuluttajalle ainakin tiedot
Minilexin lakipuhelin on niitä harvoja palveluita, joita suosittelen ystävilleni.
Mies, Länsi-Suomi
Lakimiehet ovat avuliaita ja löytävät ratkaisuja vaikeilta tuntuviin asioihin.
Nainen, Etelä-Suomi
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Nainen, Itä-Suomi
a. tavaran tai palvelun hinnasta,
b. toimituskuluista ja maksuehdoista sekä
c. etäviestimen käyttämisestä syntyvistä kuluista.
Tämä myyjäyrittäjällä etämyynnissä oleva hinnan ilmoittamisvelvollisuus tulee täyttää hyvissä ajoin ennen kauppasopimuksen solmimista. Kuluttajansuojalain kannalta etämyynniksi lasketaan kulutushyödykkeen kauppa, jossa kaupan osapuolet eivät ole yhtä aikaa läsnä, vaan joka tehdään puhelimen, internetsivun, postin tai jonkun muun etäviestimen välityksellä.
Suomen laki sisältää paljon poikkeuksia tässä artikkelissa esitellyistä yleisistä hinnan ilmoittamisen säännöistä. Esimerkiksi alkoholin, valmismatkojen, lentojen ja taksipalveluiden hinnat tulee ilmoittaa omalla erityisellä tavallaan.