» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1983-II-8 oli kyse vahingonkorvauksen määräämisestä asiassa, joka koski lapsen murhaamista. Vahingonkorvausvaateen taustalla oli tapaus, jossa A oli murhannut hänen sekä B:n yhteisen, 3-vuotiaan lapsen C:n. Murhan johdosta B haki A:ta korvausta kivusta ja särystä. Kipuun ja särkyyn voidaan rinnastaa henkinen kärsimys.
Vahingonkorvausvaadetta käsiteltiin ensiasteena Oulun raastuvanoikeudessa. Tapahtumat olivat lähteneet liikkeelle siitä, kun A tuli B:n asuntoon, jossa heille tuli riitaa. B oli huomannut A:n hakevan keittiöstä veistä, minkä seurauksena hän oli juossut rappukäytävään ja pyytänyt naapureita hälyttämään apua. Sen jälkeen B oli tullut takaisin asuntoon hakemaan lastansa C:tä. Hänen tullessaan takaisin asuntoon A oli yrittänyt lyödä B:tä veitsellä. B pystyi kuitenkin väistämään lyönnin ja pääsi tilanteesta pakoon. Sen jälkeen A päätti surmata C:n lyömällä nukkuvaa lasta useita kertoja fileerausveitsellä.
Raastuvanoikeus katsoi A:n lyönninyrityksen B:tä kohti törkeän pahoinpitelyn yritykseksi. Raastuvanoikeus katsoi, että oli jäänyt näyttämättä, että A olisi yrittänyt surmata B:n. C:n surmaamisen raastuvanoikeus katsoi murhaksi, sillä teko osoitti erityistä raakuutta ja julmuutta. A tuomittiin törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä murhasta yhteiseen 10 vuoden ja 5 kuukauden vankeuteen. Muiden vahingonkorvausten ohella raastuvanoikeus velvoitti A:n maksamaan B:lle 25 000 markkaa kivusta ja särystä.
Sekä syyttäjä että A valittivat raastuvanoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että A oli tahallaan veitsellä lyömällä yrittänyt surmata B:n ja sen jälkeen kostaakseen tälle surmannut vuoteessa nukkuneen lapsensa C:n. Hovioikeus muutti raastuvanoikeuden päätöstä ja tuomitsi A:n tapon yrityksestä ja murhasta elinkautiseen vankeuteen. Raastuvanoikeuden määräämä 25 000 markan vahingonkorvaus kivusta ja särystä jäi kuitenkin voimaan.
A valitti hovioikeuden päätöksestä edelleen korkeimpaan oikeuteen, joka myönsi valitusluvan. Korkein oikeus katsoi, että A oli ollut tekoa tehdessään täyttä ymmärrystä vailla eli alentuneesti syyntakeinen. Siksi se harkitsi oikeaksi muuttaa hovioikeuden päätöstä ja tuomitsi A:n täyttä ymmärrystä vailla laittomasta uhkauksesta ja murhasta 10 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen. Korkein oikeus katsoi raastuvanoikeuden ja hovioikeuden tavoin 25 000 markkaa sopivaksi korvaukseksi B:n henkisestä kärsimyksestä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa