» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Otsikko: A oli taksimatkan päätyttyä kieltäytynyt maksamasta kyytiä, jäänyt autoon istumaan ja sanonut tappavansa kuljettajan toistaen uhkauksensa useita kertoja. Kysymys vapaudenriiston tunnusmerkistön toteutumisesta ja teon törkeydestä. (Ään.)
Käräjäoikeuden tuomio
Tapauksessa A oli tilannut taksin, istunut auton kyytiin ja pyytänyt kyydin kotiosoitteeseensa. B:n kertoman mukaan A oli autoon tullessaan vaikuttanut huumeiden ja alkoholin käyttäjältä. A:n oman kertomuksen mukaan hän oli ollut vahvassa humalatilassa, mutta nauttinut pelkästään alkoholia.
B oli kertonut A:n kieltäytyneen kyydin päätyttyä maksamasta sitä ja poistumatta autosta jäänyt paikalleen istumaan. A ja B olivat alkaneet väitellä kyydin maksamisesta, jolloin B:n kertoman mukaan A oli lausunut, että hän tappaisi B:n eikä tämä silloin tekisi rahalla mitään. Tilanteen jatkuessa A oli useita kertoja eri sanavalinnoilla toistanut uhkauksensa B:n tappamisesta. Lisäksi A oli estänyt tai pyrkinyt estämään B:tä vastaamasta puheluihin sekä kiinnittänyt huomiota kaikkiin B:n liikkeisiin ja myös reagoinut niihin. B:n kysyttyä A:lta, miten tämä hänet tappaisi, A oli vastannut, että esimerkiksi auton vaihdekeppiä käyttäen. B oli myös arvellut, että A:lla olisi voinut olla puukko mukanaan. B:n kertoman mukaan A oli kuitenkin lopulta maksanut kyydin.
A oli myöntänyt syyllistyneensä enintään laittomaan uhkaukseen ja kiistänyt sulkeneensa B:n autoon tai mitenkään fyysisesti estäneensä tätä poistumasta autosta.
Käräjäoikeudessa kuultiin todistajia X, Y ja Z. B:n toinen asiakas X oli kertonut, että hän oli kyytinsä viipymisen vuoksi soittanut B:lle, mutta tämä oli vain avannut puhelimen siihen vastaamatta. X oli kuullut puhelimesta B:n autossa puhutun tappamisesta. B:n puoliso Y oli kertomansa mukaan saanut puhelinyhteyden B:hen, jolloin B oli kiertoilmauksin ilmoittanut puhelimessa olinpaikkansa. Toinen taksinkuljettaja Z, joka oli niin sanotun ula-aseman kautta alkanut autossaan jossain vaiheessa kuunnella B:n autossa käytyä keskustelua, oli päätellyt, etteivät asiat B:n autossa olleet olleet kunnossa.
Käräjäoikeus piti B:n kertomusta, jota X:n, Y:n ja Z:n todistajankertomukset tukivat, kokonaisuudessaan luotettavana ja uskottavana. Myös se, mitä A oli kertonut tapahtumista muistavansa, tuki B:n kertomusta. A oli myöntänyt, ettei hän muun muassa humalatilastaan johtuen muistanut tapahtumista kaikkea.
A:n väittämän mukaan tilanteeseen ei liittynyt mitään todellista uhkaa, mihin käräjäoikeus totesi, että A, jota B ei ollut entuudestaan tuntenut, puhuttuaan toistuvasti tappamisesta ja estettyään tai pyrittyään estämään B:tä vastaamasta puheluihin oli tällä toiminnallaan riistänyt B:ltä liikkumisvapauden.
B oli pitänyt uhkaa todellisena, mitä osoittivat monet tuomioistuimen mainitsemat seikat. Sillä seikalla, ettei A:lla tosiasiassa ollut ollut asetta, ei ollut merkitystä asiaa arvioitaessa. Käräjäoikeuden mukaan tilanteessa B:llä ei ollut todellisuudessa ollut vaihtoehtoa lähteä pakoon autoon jäämisen asemesta. Huomioon otettiin myös, että B oli naisena todennäköisesti fyysisesti heikompi miespuoliseen A:han nähden.
Käräjäoikeuden mukaan vapaudenriiston oli katsottava alkaneen siitä, kun maksua koskeneen väittelyn alettua A oli lausunut ensimmäisen tappouhkauksensa B:lle. Noin 15 minuuttia kestänyttä vapaudenriistoa ei voinut pitää hetkellisenä, mutta toisaalta ei huomattavan pitkään kestäneenäkään.
Käräjäoikeus lausui teon törkeysarvioinnissaan, että vapaudenriisto on rikoslain 25 luvun 2 §:n 3 kohdan mukaan törkeä muun muassa silloin, kun vapaudenriistossa käytetään erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa, ja vapaudenriisto on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Se totesi, että A oli useaan kertaan uhannut tappamisella B:tä, joka ei ollut antanut tällaiselle uhkaukselle mitään aihetta. Kysymys oli siten ollut vakavan väkivallan uhasta. Kokonaisarvostelussaan käräjäoikeus otti huomioon myös sen, että teosta oli aiheutunut B:lle pitkään jatkunutta psyykkistä kärsimystä ja mahdollisesti pysyväksi jäävä trauman jälkitila.
A oli syyllistynyt käräjäoikeuden mukaan törkeään vapaudenriistoon. Rangaistuksen määräämisessä otettiin huomioon teon moitittavuus ja vakavuus, A:n tietoisuus näistä seikoista, A:n aiempi rikollisuus ja se, että teko oli tehty aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 25 luvun 2 §:n 3 kohdan nojalla törkeästä vapaudenriistosta 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Muutoksenhaku ylemmissä oikeusasteissa
A valitti hovioikeuteen vaatien, että hänen katsotaan syyllistyneen enintään laittomaan uhkaukseen tai pakottamiseen tai syyttäjän vaihtoehtoisen syytteen mukaisesti tavalliseen vapaudenriistoon ja laittomaan uhkaukseen, sekä että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.
Sen lisäksi, että hovioikeus yhtyi käräjäoikeuden perusteluihin vapaudenriiston tunnusmerkistön täyttymisestä, sen mukaan merkitystä ei ollut sillä, olivatko A:n käyttäytyminen ja sanallinen uhkailu tappamisella johtuneet A:n voimakkaasta humalatilasta. Hovioikeus hyväksyi myös teon törkeysarvostelua koskevat käräjäoikeuden lausumat perustelut. Lisäksi se viittasi myös törkeää vapaudenriistoa koskevan säännöksen esitöihin, joiden valossa oli myös näytetty, että teossa oli käytetty vakavan väkivallan uhkaa. Esitöiden mukaan vakava väkivalta tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilöä uhataan kuolemalla, jos hän yrittää paeta. Hovioikeus hyväksyi myös rangaistuksen mittaamista koskevat käräjäoikeuden tuomion perustelut. Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.
A sai valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomiota muutetaan ja hänen syykseen ensisijaisesti luetaan laiton uhkaus tai pakottaminen taikka toissijaisesti tavallinen vapaudenriisto sekä että hänet tuomitaan ensisijaisesti sakkoon tai että joka tapauksessa vankeusrangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi tai sen sijasta tuomitaan yhdyskuntapalvelua.
Korkein oikeus oli yhtä mieltä alempien oikeusasteiden kanssa siitä, että A oli riistänyt rikoslain 25 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudettomasti B:n liikkumisvapauden. Vapaudenriisto ei ollut sen mukaan kuitenkaan kokonaisuutena arvostellen törkeä muun muassa sen vuoksi, ettei sen kesto ollut ollut kovin pitkä ja sen vuoksi, ettei A ollut käyttänyt asetta uhkaamisessa.
Korkeimman oikeuden mukaan rikoksen vakavuus sekä rikoksella aiheutettu vahinko ja siitä ilmenevä A:n syyllisyys huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus oli 5 kuukautta vankeutta. A:n aikaisempi rikollisuuskin huomioon ottaen vankeusrangaistus tuli tuomita ehdottomana. Korkein oikeus päätyi äänestyksen kautta muuttamaan hovioikeuden tuomiota, ja A tuomittiin törkeän vapaudenriiston sijasta tavallisesta vapaudenriistosta. Oikeudenmukainen rangaistus oli tuomioistuimen mukaan 5 kuukautta vankeutta, jonka sijaan A:lle kuitenkin tuomittiin 140 tuntia yhdyskuntapalvelua. Eri mieltä ollut jäsen oli yhtä mieltä rangaistuksen pituudesta, muttei olisi tuominnut sen sijasta yhdyskuntapalvelua.
Selaa lakitietoa