Minilex - Lakipuhelin

Suullinen käsittely vakuutusoikeusdessa - KKO:2014:90

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tapaturmakorvaus
    Oikeudenkäyntimenettely
    Suullinen käsittely

Tapauksessa A oli kuvannut tapaturman tapaturmailmoituksessa. A haki vakuutusoikeudessa muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen, jossa hänen vaatimuksensa oli hylätty, ettei A:n tapaturmailmoituksessa ja ensikerran lääkärissä käydessään kuvaama tapaturma sisältänyt riittävää ulkoista voimaa aiheuttamaan kiertäjäkalvosinjänteen repeämää. A totesi, että häneltä oli jäänyt kertomatta tapaturmasta, että hän oli ottanut kädellä vastaan kaatuessaan. A vaati suullisen käsittelyn toimittamista, jotta voitaisiin kuulla tapahtumain kulusta häntä, häntä hoitanutta lääkäriä ja hänen työtoveriaan, jolle oli tapaturmasta heti tapahtuman jälkeen mennyt kertomaan. Vakuutusoikeus kuitenkin hylkäsi vaatimuksen suullisesta käsittelystä, koska ei pitänyt tapahtumainkuvausta uskottavana ja siten suullinen käsittelyn toimittaminen olisi ilmeisen tarpeetonta. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein asia kuitenkin palautettiin vakuutusoikeuteen suullisen käsittelyn toimittamista varten.

Korkein oikeus päätyi kumoamaan vakuutusoikeuden päätöksen ja asia palautettiin vakuutusoikeuteen. Lain mukaan vakuutusoikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön lähtökohtana on, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimus julkisesta oikeudenkäynnistä käsittää oikeuden suulliseen käsittelyyn ainakin yhdessä asteessa ja että tällainen menettely voidaan jättää toimittamatta vain poikkeuksellisesta syystä.

Vakuutusoikeuden hylkääminen on pääosin perustunut vakuutusoikeuden arvioon A:n tapaturman syntytavasta antaman kuvauksen uskottavuudesta. Asiassa esitetty lääketieteellinen selvitys ei kuitenkaan sisällä sellaista tietoa, joka antaisi riittävän perusteen tapahtumain kululle. Suullista käsittelyä on vaadittu pääosin vamman syntymekanismia koskevan henkilötodistelun esittämiseksi. Korkein oikeus katsoi, että tällaisessa tapauksessa suullinen käsittely vammamekanismin selvittämiseksi on syy-yhteyskysymyksen ratkaisemisen kannalta tarpeellinen. Näin ollen suullinen käsittely ei ole ilmeisen tarpeetonta ja se tulee toimittaa vakuutusoikeudessa.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]