» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tässä Korkeimman oikeuden ratkaisemassa rikostapauksessa on kyse siitä, onko asianaja syyllistynyt rikoslain 16 luvun 10 § eli omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkomiseen.
Asianajajan X asiakas K oli saamassa valtiolta vahingonkorvausta, mutta koska tällä oli niin suuret verovelat ulosotossa valtiolle, oltiin saatavalla kuitattu velat ja asiakas asetettu maksukieltoon. Oikeusministeriö maksoi kuitenkin virheellisesti vahingonkorvaussumman X:n asiakasvaratilille palauttaakseen summan K:lle. X ei välittömästi palauttanut varoja valtiolle, vaan piti niitä tilillään vetoamalla siihen, että vahingonkorvaussaatava oli jo aikaisemmin pantattu asianajotoimistolle asianajolaskun maksamisen vakuudeksi ja että summaa ei ollut uudestaan ulosmitattu toimiston asiakasvaratililtä.
Syyttäjä vaatii asianajajalle rangaistusta sen perusteella, että tämä oli "ryhtynyt" ulosmitattuun tai sellaiseen irtaimeen esineeseen, jonka muualle siirtämisen viranomainen on kieltänyt, pitämällä valtion vahingonkorvaussummaa asiakasvaratilillään.
Jyväskylän käräjäoikeus katsoi, että asianajaja X oli syyllistynyt rikokseen ja tuomitsi tämän sakkorangaistukseen. Vaasan hovioikeus ei muuttanut alioikeuden ratkaisua. Asianajaja X:lle myönnettiin kuitenkin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. Hän vaati syytteen hylkäämistä. Virallinen syyttäjä vaati taas X:n valituksen hylkäämistä.
Korkein oikeus päätyi hylkäämään syytteen ja vapauttamaan X:n tuomitusta rangaistuksesta. Korkein oikeus perusteli ratkaisunsa pohjaten siihen, että rikoslain säännösten sanamuoto viittaa selvästi siihen, että rikoksen kohteena voivat olla vain irtaimet esineet, jotka voidaan siirtää toiseen paikkaan, kätkeä tai hävittää. Lisäksi Korkein oikeus näki, että omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkomisesta tulee tuomita se, joka maksaa saatavan vastoin maksukieltoa, ei se joka vain pitää sitä tilillään. Lopputuloksena oli, ettei ulosmitattuna irtaimena esineenä voida pitää niitä varoja, jotka oikeusministeriö saatavaa koskevasta maksukiellosta huolimatta oli erehdyksessä maksanut asianajotoimiston asiakasvaratilille.
Oikeusneuvos Mikko Tulokas esitti kuitenkin eriävän mielipiteensä. Hänen näkemyksensä mukaan käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tulkinneet oikein laskiessaan varat ulosmitattujen irtainten esineiden piiriin.
Tässä tapauksessa merkittävää on se, että rikoslaki, jonka mukaan asianajaja käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa tuomittiin syylliseksi, tuli voimaan vasta 1.1.1999 ja syytetty rikos oli alkanut jo 2.11.1998. Rikoksesta tuomitseminen uuden lain mukaan oli mahdollista vain ja ainoastaan sen vuoksi, että rikoslaissa oli jo ennen vuoden 1999 uudistusta ollut asiallisesti saman sisältöinen kohta, joka sisälsi rikoksen omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkomisesta. Yksi Suomen rikosoikeuden tärkeimmistä periaatteista on se, että ketään ei voida tuomita rikoksesta, joka ei rikoksen tekohetkenä ole ollut rikoslaissa säädetty rangaistavaksi. Tämä on nimeltään rikosoikeudellinen laillisuus- eli legaliteettiperiaate, ja se on sisällytetty myös Suomen Perustuslakiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa