Minilex - Lakipuhelin

Kehitysvamman merkitys rangaistuksen mittaamisessa - KKO:2010:18

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • rangaistuksen määrääminen
    Rangaistuslajin valinta
    Kehitysvamma

Tapauksessa A oli syyllistynyt useisiin varkauksiin sekä lukuisiin muihin rikoksiin, ja oikeudelliseksi kysymykseksi nousi se, että miten A:n kehitysvamma vaikuttaa rangaistuksen määräämisessä.

Käräjäoikeus oli todennut, että A oli syyllistynyt yhteensä sataan polkupyörävarkauteen, kahdeksaan muuhun varkauteen murtautumalla busseihin, juniin ja kellarikomeroihin, kahteen varkauen yritkseen, kahteen maksuvälinepetokseen, lievään pahoinpitelyyn, näpistykseen sekä yhdeksään liikennetuhotyön yritykseen. 

Käräjäoikeus tuomitsi A:n yhden vuoden ja viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, koska A:n rikollisuus oli pitkäaikaista ja toistuvaa. A valitti tästä hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus katsoi, että ei ole mitään syytä alentaa käräjäoikeuden tuomiota ja, että ehdollisen vankeuden puolesta ei puhu edes se, että A:ta ei ole aiemmin tuomittu rikoksista vankeuteen.

A:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen. A vaati, että käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta alennetaan ja, että se tuomitaan ehdolliseksi. Toisena vaihtoehtona ehdollisen rinnalla olisi tuomita yhdyskuntapalvelua. Syyttäjä vaati A:n valituksen hylkäämistä KKO:lta. 

Korkein oikeus totesi, että ratkaistavana kysymyksenä on rangaistuksen määrääminen, mikä käräjäoikeudessa on määrätty yhden vuoden ja viiden kuukauden ehdottomana vankeusrangaistuksena. KKO totesi, että merkittävänä oikeuskysymyksenä on A:n kehitysvamman merkitys rangaistuksen mittaamisessa sekä rangaistuksen valinnassa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä. 

KKO totesi, että rikoslan mukaan rangaistuksen mittaamisessa ja rangaistuslajin valinnassa on otettava huomioon kaikki perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus tulee mitata niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen, vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

KKO mainitsi asian tosiseikkoina sen, että A:lla on lääkärinlausunnon mukaan kehitysvamma: hänen kokonaissuoriutumisensa vastaa lievästi kehitysvammaista. A:n kyky arvioida tilanteita ja tekojen seurauksia jää huomattavasti alle hänen todellisen ikänsä edellyttämän tason eli A:n kyky arvioida syy-yhteyttä on selvästi alentunut. A ei ole suorittanut peruskoulua normaalin opetussuunnitelman mukaisesti. KKO toteaa, että vaikka A:n kehitysvamma on lievä, A:n kyky tekojen seurausten mieltämiseen on merkittävästi alentunut ja sillä on rikosoikeudellisen syyllisyyden kannalta merkitystä. A:n syyllisyys on katsottava normaalia vähäisemmäksi. KKO kuitenkin katsoi, että rikosten suuri määärä, asianomistajille aiheutettu vahinko sekä rikosten vaarallisuus huomioon ottaen, ei ole syytä alentaa A:lle tuomittua vankeusrangaistusta. 

KKO totesi myös, että ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen lajivalinta on kokonaisharkintaa ja enintään kahden vuoden vankeus voidaan määrätä ehdolliseksi. Kuitenkin mitä lähempänä vankeus on kahta vuotta, sitä painavampia perusteluita ehdollisen vankeuden tuomitseminen edellyttää. KKO mainitsi, että ehdollista vankeutta puolsi se, että A ei ollut aikaisemmin syyllistynyt rikoksiin. Samoin A:n nuori ikä (20v) puolsi ehdollista vankeuta. A:n kehitysvammaisuudella on myös merkitystä rangaistuslajin valinnassa. KKO katsoi, että A:n tuomitseminen ehdottomaan vankeuteen on A:n henkilökohtaisiin oloihin varsin ankara ja siten kohtuuttomana pidettävä rangaistus. 

 

 

Korkein oikeus päätti tuomiolauselmassaan, että A:n ensikertalaisuus, kehitysvammaisuus ja nuori ikä vaativat ehdollisen vankeuden määräämistä ehdottoman sijasta. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja määräsi A:lle tuomitun 1 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi. A määrättiin ehdollisen vankeuden koeajaksi valvontaan. KKO huomautti, että ehdollinen vankeus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi jos A tekee koeaikana rikoksen. Muilta osin hovioikeuden tuomio jätettiin pysyväksi. 

 

 

 

 

 

 

 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]