Minilex - Lakipuhelin

Menettämisseuraamus, kovalevy - KKO:2010:32

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Menettämisseuraamus
    Rikoksentekovälineen menettäminen

Korkeimman oikeuden tapauksessa 2010:32 A:n tietokoneen kovalevyllä oli muiden tiedostojen ohella sellaisia valokuvatiedostoja, joiden perusteella hänet tuomittiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. A tuomittiin rikoslain 10 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla menettämään rikoksen kohteena olleet valokuvatiedostot valtiolle. Kovalevy oli rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu esine, jota oli käytetty hallussapidossa. Sen menetetyksi tuomitsemista rikoksentekovälineenä ei kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli oikeudettomasti pitänyt hallussaan 3 440 kuvatiedostoa kahdesta alle 18-vuotiaasta tytöstä, joissa heitä esitettiin sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla. Käräjäoikeus tuomitsi A:n sakkoihin ja menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä takavarikoidun A:n tietokoneen kovalevyn. A valitti menettämisseuraamuksesta hovioikeuteen ja vaati kovalevyn sisältämiä laillisia tiedostoja itselleen. Hovioikeuden mukaan A on käyttänyt kovalevyä tahallisen rikoksen tekemisessä ja sen jättäminen A:n haltuun muodostaisi riskin sen käyttämisestä uudelleen rikoksen tekemisessä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkeimmassa oikeudessa asiassa oli kyse siitä, onko A tuomittava menettämään valtiolle tietokoneen kovalevy kuvatiedostoineen. Korkeimman oikeuden mukaan asiassa on perusteltua pitää kovalevyä laissa tarkoitettuna rikoksentekovälineenä, sillä sitä on käytetty kuvien hallussapidossa apuvälineenä. Rikoksentekovälineen menettäminen valtiolle on kuitenkin tuomioistuimen harkinnasta kiinni. Tapauksessa täytyy arvioida, onko kovalevyn menettäminen tilanteessa tarpeellista rikoslain mukaisella tavalla. Korkeimman oikeuden mukaan kovalevyä ei ole perusteltua katsoa esineenä erityisen soveliaaksi juuri rikosten tekemiseen, eikä sen tavanmukaiseen käyttöön liity mitään tällaista tarkoitusta. Kovalevyä ei ole käytetty pelkästään tai pääasiallisesti rikollisen aineiston säilyttämiseen. Kuvat oltaisiin voitu tulostaa ja säilyttää muuallakin kuin kovalevyllä, eikä kovalevy ole ollut rikoksen tekemiseksi välttämätön. Syyttäjän mukaan on teknisesti mahdollista poistaa kuvatiedostot kovalevyltä, jos se määrätään palautettavaksi omistajalleen.

Korkein oikeus katsoo, että kovalevyä ei ole tässä tapauksessa syytä tuomita valtiolle menetetyksi. Kovalevy palautetaan A:lle kun siitä on poistettu menetetyksi määrätty aineisto. Korkein oikeus siis muuttaa hovioikeuden tuomiota menettämisseuraamuksen osalta.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]