Minilex - Lakipuhelin

Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen, eurooppalainen pidätysmääräys - KKO:2015:99

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen
    Eurooppalainen pidätysmääräys

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2015:99 oli kysymys rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta ja eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä. Irlannin oikeusviranomainen oli antanut syytetoimenpiteitä varten Suomessa asuvaa Puolan kansalaista koskevan pidätysmääräyksen. Korkeimman oikeuden tutkittavana oli kysymys siitä, oliko luovuttamiselle rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 6 §:n 5 kohdassa tarkoitettu harkinnanvarainen kieltäytymisperuste. Lisäksi kysymys oli myös siitä, oliko luovuttamiselle asetettava ehdoksi se, että luovutettava saa suorittaa mahdollisen vapausrangaistuksen Suomessa.

A oli valituksessaan vedonnut EU-luovuttamislain 6 §:n 5 kohdan mukaiseen harkinnanvaraiseen kieltäytymisperusteeseen. Tämän mukaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, jos syyteoikeus rikoksesta on Suomen lain mukaan vanhentunut. Rikos koski Irlannin viranomaisen mukaan 498,2 grammaa kannabista. Suomessa teko tulisi arvioitavaksi huumausainerikoksena, jonka syyteoikeus olisi vanhentunut viimeistään 31.7.2014.

A oli valituksessaan kertonut asuneensa Suomessa vuoden 2011 toukokuusta lähtien eli yli neljä vuotta. Hän oli työskennellyt koko tämän ajan Suomessa. Hänellä oli Suomessa perhe, johon kuului avopuoliso sekä 8- ja 14-vuotiaat lapset. A oli 6.8.2015 ostanut avopuolisonsa kanssa Suomesta rivitaloasunnon, johon hänellä oli asuntolaina. Näin ollen A:n on katsottava asuvan suomessa.

Syyttäjä oli vastustanut valitusta muun muassa sillä perusteella, että tekohetkellä A ei ollut asunut Suomessa. Syyttäjän mukaan A ei myöskään oikeudenkäynnin alkaessa ole asunut Suomessa, eikä hänellä 6.8.2015 jälkeen ole Suomessa kuin tilapäinen osoite.

Korkeimman oikeuden mukaan EU-luovutuslain 6 §:n 5 kohdan mukaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, jos rikoksen syyteoikeus on Suomen lain mukaan vanhentunut taikka rangaistusta ei voitaisi enää tuomita tai panna täytäntöön ja tekoon voidaan rikoslain 1 luvun mukaan soveltaa Suomen lakia.

Ensiksi tulee arvioida, voidaanko tekoon soveltaa Suomen lakia. Rikoslain 1 luvun 6 §:n mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen kansalaiseen rinnastetaan henkilö, joka tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa. Rikoslain 1 luvun 7 §:n mukaan Suomen lakia sovelletaan myös Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikasta riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen.

A:n Suomessa asumista arvioitaessa oli otettava huomioon se, että hän oli todennut asuneensa ja työskennelleensä Suomessa toukokuusta 2011 lähtien. Hänellä oli myös perhe Suomessa. Toisaalta hänellä ei ollut väestötietojärjestelmään merkittyä kotikuntaa tai vakituista osoitetta. Myöskään verotustietojen perusteella hänellä ei ollut verotettavia tuloja vuonna 2012.

Rikoslain esitöissä on todettu, että Suomessa pysyvästi asuvalla ulkomaalaisella tarkoitetaan sellaista ulkomaalaista, joka on asettunut Suomeen muuten kuin tilapäisesti. Korkeimman oikeuden mukaan edellä mainittujen seikkojen perusteella voidaan todeta, että A on asettunut asumaan Suomeen pysyvästi.

Rikoslain 1 luvun 7 §:ssä tarkoitetuista kansainvälisistä rikoksista on säädetty tarkemmin asetuksessa rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta. Asetuksen mukaan kyseisen pykälän soveltamisalaan kuuluvat muun muassa huumausainerikokset. Näin ollen A:n rikosepäilyyn voidaan soveltaa Suomen lakia.

Kuitenkin harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamisessa tulee arvioida, onko kieltäytymisperusteen soveltaminen perusteltua. Korkeimman oikeuden mukaan rikoksen vakavuusaste tai vanhentumisesta kuluneen ajan pituus ei sinänsä ole asiassa sen enempää luovuttamisesta kieltäytymistä puoltavia kuin sitä vastustaviakaan seikkoja. A:n tekemillä rikoksilla ei ole liityntää Suomeen. Korkeimman oikeuden mukaan luovuttamisesta ei tule harkinnanvaraisella perusteella kieltäytyä.

A oli valituksessaan pyytänyt, että hän saisi mahdollisuuden suorittaa mahdollisen Irlannissa tuomittavan rangaistuksen Suomessa. Korkeimman oikeuden mukaan A:n perhesuhteen puolsivat palauttamisehdon asettamista. Hän oli asunut yhdessä perheensä kanssa Suomessa vuodesta 2012 lähtien. Lisäksi tätä puolsivat omistusasunnon hankkiminen, elinkeino- ja ansiotoiminta sekä se, ettei A ollut syyllistynyt Suomessa rikoksiin. Näillä perusteilla korkein oikeus määräsi A:n luovuttamiselle EU-luovutuslain 8 §:n 2 momentin mukaisen palautusehdon.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]