» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:50 oli kysymys syyttäjän syyteoikeudesta ja laittoman uhkauksen tunnusmerkistön täyttymisestä. A oli kirjoittanut internetin keskustelupalstalle kirjoituksen, joka oli sisältänyt pääministeriin ja valtiovarainministeriin sekä eduskunnassa työskenteleviin henkilöihin kohdistuneita vakavia uhkauksia. Käräjäoikeus katsoi A:n kirjoituksen olleen siinä käytettyjen sanontojen perusteella lähinnä mielipiteen ilmaus ja osoittaneen turhautumista yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja politiikkaan. A ei ollut käräjäoikeuden mukaan tarkoittanut kirjoitusta asianomistajien tietoon eikä asiassa ollut myöskään esitetty näyttöä siitä, että asianomistajat olisivat pelänneet henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Näin ollen käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi syyllistynyt laittomaan uhkaukseen, ja hylkäsi syytteen. Syyttäjä valitti hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys ensinnäkin siitä, oliko syyttäjällä asiassa syyteoikeus, kun asianomistajat eivät olleet esittäneet syyttämispyyntöä. Toiseksi kysymys oli siitä, oliko A kirjoituksellaan syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun laittomaan uhkaukseen. Lisäksi arvioitavana oli sananvapauden ulottuvuus. Rikoslain mukaan syyttäjä ei saa nostaa syytettä laittomasta uhkauksesta, ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi tai ellei laittoman uhkauksen tekemiseen ole käytetty hengenvaarallista välinettä taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista. A:n kirjoituksen kohteena olivat olleet ylimmät päätöksentekijät. Jo kohdehenkilöiden aseman vuoksi oli Korkeimman oikeuden mukaan perusteltua katsoa, että syyttäjällä oli ollut lähtökohtaisesti oikeus nostaa syyte laittomasta uhkauksesta erittäin tärkeän yleisen edun perusteella. Syyttäjän syyteoikeutta puolsi myös kirjoitukseen sisältyneiden uhkausten vakavuus.
Rikoslain mukaan laittomasta uhkausta on tuomittava se, joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Korkein oikeus totesi A:n vedonneen puolustuksekseen siihen, että hänen kirjoituksessaan oli ollut kysymys pakinasta, jossa hän oli ilmaissut tyytymättömyytensä harjoitettuun poliittiseen linjaukseen. Korkeimman oikeuden mukaan asiassa oli siten tarkasteltava, estikö oikeus sananvapauteen laitonta uhkausta koskevan rangaistussäännöksen soveltamisen. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Korkein oikeus totesi sananvapauden rajojen olevan kuitenkin laajimmat osallistuttaessa julkiseen ja yleistä mielenkiintoa herättävään keskusteluun. Korkeimman oikeuden mukaan sallitun poliittisen arvostelun yhteydessä A oli kirjoituksessaan joka tapauksessa uhannut poliittisia päätöksentekijöitä hengen riistämisellä yksilöimällä surmaamisen tekotavat. Korkein oikeus katsoi, ettei tällöin ollut enää kysymys osallistumisesta kriittiseen julkiseen keskusteluun yhteiskunnallisista kysymyksistä eikä myöskään pakinatyylisestä liioittelusta tai provokaatiosta tyylikeinona. Kirjoitukselle ei siten Korkeimman oikeuden mukaan ollut perusteltua antaa sananvapauden suojaa.
Korkeimman oikeuden mukaan uhkausta oli tarkasteltava uhatun henkilön näkökulmasta, sillä laitonta uhkausta koskevan rikoslain pykälän sanamuodon perusteella uhatulla pitää olla perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vakavassa vaarassa. Tässä tapauksessa kysymys oli tilanteesta, jossa suojeluvastuussa oleville henkilöille oli välittynyt tiedoksi internetissä julkaistu kirjoitus, joka oli sisältänyt valtioneuvoston jäseniin ja eduskunnan henkilöstöön kohdistuneita uhkauksia. Korkeimman oikeuden mukaan nämä suojeluvastuussa olevat henkilöt olivat pitäneet uhkauksia vakavina, kun taas uhatut henkilöt itse eivät olleet olleet tietoisia kirjoituksesta. Täten Korkein oikeus katsoi, että tulkinta, jonka mukaan laittoman uhkauksen tunnusmerkistö täyttyisi myös tällaisessa tapauksessa, olisi lain sanamuodon ulkopuolelle menevää laajentavaa tulkintaa syytetyn vahingoksi. Asiassa ei siis ollut näytetty valtioneuvoston jäsenillä ja eduskunnan henkilöstöllä olleen perusteltua syytä omasta puolestaan pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Näin ollen Korkein oikeus katsoi laittoman uhkauksen tunnusmerkistön jääneen täyttymättä. Korkein ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Kyseessä oli äänestysratkaisu, ja yksi tuomari esitti eriävän mielipiteensä. Esittelijän mietintö oli myös osittain erisisältöinen kuin Korkeimman oikeuden ratkaisu. Eriävän kannan esittäneet päätyivät joka tapauksessa enemmistön kanssa samaan lopputulokseen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa