» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse siitä, että A ja B, jotka olivat seurustelleet noin vuoden asumatta kuitenkaan yhdessä, olivat viettäneet päivän A:n asunnossa ja menneet illalla yhdessä saunomaan taloyhtiön saunaan. Saunomisen jälkeen A oli lähtenyt asuntoonsa, ja vahvassa juopumustilassa ollut B oli tällöin jäänyt löylyhuoneeseen. A oli palannut melko pian hakemaan B:tä. Saunatiloihin johtava ovi oli tällä välin lukkiutunut, eikä A ollut saanut yhteyttä B:hen. B oli seuraavana aamuna löytynyt löylyhuoneesta kuolleena lämpöhalvauksen seurauksena. Tapauksessa pohdittiin sitä, oliko A syyllistynyt heitteillepanoon ja kuolemantuottamukseen.
Käräjäoikeus katsoi, että näyttö ei ollut riittävä tuomitsemaan kuolemantuottamuksesta tai heitteillepanosta ja näin ollen hylkäsi syytteet. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja asia eteni korkeimpaan oikeuteen.
Korkein oikeus totesi, että rikoslain 21 luvun 14 §:n mukaan heitteillepanosta on tuomittava se, joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle. Kysymys oli siitä, oliko A ollut velvollinen huolehtimaan B:stä ja oliko hän tästä velvollisuudestaan huolimatta jättänyt B:n avuttomaan tilaan. Edelleen korkein oikeus jatkoi, että laiminlyönnin rangaistavuudesta säädetään rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa. Sen mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.
Korkein oikeus lausui, että tekijän ja uhrin välinen suhde voisi tulla kysymykseen laiminlyöntivastuun perustavana tekijänä esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on sellainen läheinen yhteiselämään perustuva suhde, johon liittyy erityinen huolenpitovelvollisuus suhteen toisesta osapuolesta. Tyypillisesti tällainen laissa tarkoitettu suhde vallitsee vanhemman ja lapsen välillä. Sen sijaan aviopuolisoillakaan ei lähtökohtaisesti ole tällaista velvollisuutta, mutta se voi syntyä puolisoiden olosuhteiden kuten toisen puolison sairauden, vamman tai iän taikka muun sellaisen seikan perusteella. Tapauksessa henkilöiden välillä ei kuitenkaan ollut sellaista suhdetta johon pykälässä viitattiin, joten seuraavaksi pohdittiin oliko A:n toiminnasta ollut odotettavissa sellaista vaaraa, että hänelle oli sen vuoksi syntynyt velvollisuus huolehtia B:n selviytymisestä. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, ettei heitteillepanosta voitu tuomita tapauksen olosuhteissa tuomita.
Seuraavaksi korkein oikeus otti kantaa kuolemantuottamukseen. Rikoslain 21 luvun 8 §:n mukaan kuolemantuottamuksesta on tuomittava se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman. A ei kuitenkaan ollut aiheuttanut kuolemaa huolimattomuudella. Myöskään pelastustoimen laiminlyönnistä ei tuomittu.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa