» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Henkilö A oli vuonna 1999 ollut vankeudessa 42 päivää. A:ta oli kuultu epäiltynä useista eri rikoksista vankeutensa aikana. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 2001 ehdolliseen vankeusrangaistukseen osasta rikoksista, joista A oli epäiltynä. Vapaudenmenetysajasta 42 päivää, jonka A oli jo ollut vankeudessa. Myöhemmin A tuomittiin vuonna 2004 ehdottomaan vankeusrangaistukseen rikoksista, joista häntä oli jo epäilty aikaisemmin. Tapauksessa on siis kysymys siitä, tuliko A:n kärsimä vapaudenmenetys vuonna 1999 ottaa huomioon myös uutta vankeusrangaistusta mitattaessa. Hovioikeus ei näin toiminut, vaan katsoi, että vapaudenmenetys oli huomioitu jo aikaisemmin, kun se vähennettiin A:n saamasta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta. Korkein oikeus päätyi asiassa eri linjalle.
Syyttäjä esitti korkeimmassa oikeudessa, että vuonna 1999 A olisi tuomittu pidempään vankeusrangaistukseen kuin vuonna 2004 A tuomittiin, mikäli kaikki syytteet olisi käsitelty yhdessä 1999. Korkeimman oikeuden arvion mukaan ei ollut kuitenkaan mahdollista esittää täsmällistä arviota vankeusrangaistuksen pituudesta, joka olisi seurannut yhteiskäsittelystä, joten syyttäjän argumentointia ei otettu huomioon. Täten A:n kärsimä vapaudenmenetys tuli hyvittää myös vuonna 2004 annetusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta. Vankeuteen tuomitun on siis saatava vapaudenmenetys hyvitetyksi myös silloin, jos syytteet käsitellään erikseen ja ensimmäinen käsittely tuo ehdollista vankeutta.
Vanki päästetään vapaaksi vankeusrangaistuksen viimeisenä päivänä uuden vankeuslain mukaan, eikä sitä seuraavana päivänä, kuten vanhan vankeuslain mukaan. Korkeimman oikeuden mukaan vankeuslain säännöstä ei kuitenkaan oteta huomioon vähennettäessä vapaudenmenetysaikaa rangaistuksesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa