Minilex - Lakipuhelin

Vastavalituksen raukeaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vastavalitusoikeus tarkoittaa sitä, että asianosainen voi hakea muutosta alioikeuden ratkaisuun vielä varsinaisen muutoksenhakuajan jälkeen, mikäli hänen vastapuolensa on hakenut siihen muutosta. Vastavalitus on riippuvainen alkuperäisen valituksen eli päävalituksen ajamisesta. Näin ollen vastavalitus jätetään tutkimatta, jos päävalituksen tekijä ei aja valitustaan perille. Vastavalitus myös raukeaa, jos päävalitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta tai jos valittajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa.

Jotta vastavalitus raukeaisi, päävalituksen tekijän tulee peruuttaa valituksensa ennen asiassa toimitettavaa uutta pääkäsittelyä. Tämä johtuu siitä, että osapuolten oikeudenkäyntikulut voivat nousta huomattavan suuriksi, mikäli asia etenee pääkäsittelyyn ja valitus perutaan vasta pääkäsittelyssä. Näin ollen vastavalituksen tehneelle henkilölle tulisi turhaan oikeudenkäyntikuluja, jos hänen valituksensa raukeaisi päävalituksen peruutukseen pääkäsittelyn alettua. Vastavalitus ei siis raukea, mikäli päävalituksen tekijä peruuttaa oman valituksensa vasta pääkäsittelyssä. Päävalitus saattaa myös ilman peruuttamista raueta esimerkiksi valittajan menehtyessä. Myös tässä tapauksessa vastavalitus raukeaa.

Vastavalitus raukeaa myös niissä tilanteissa, joissa päävalitus jätetään tutkimatta. Lisäksi vastavalitus raukeaa sellaisissa tilanteissa, joissa päävalituksen tekijälle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Tämä on perusteltua siksi, että vastavalituksen tekijällä ei ole ollut tarvetta itsenäiseen muutoksenhakuun, vaan hän on valittanut vain, koska vastapuolikin valitti. On myös mahdollista, että vaikka päävalituksen käsittelyä jatketaan, ei vastavalitukselle myönnetä jatkokäsittelylupaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]