» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asiassa KKO:2012:48 oli kyse lesken asumisoikeuden turvaamiseksi tehdyn sopimuksen kohtuullistamisesta. Asian käsittely alkoi C:n tekemällä kanteella B:tä vastaan. C kertoi kanteessaan, että hänen äitinsä A oli noin kymmenen vuotta B:hen tutustumisensa jälkeen ostanut asunnon omaan asumiskäyttöönsä lastensa C:n ja D:n nimissä. Reilun kymmenen vuoden kuluttua tästä äiti oli avioitunut B:n kanssa ja muutama vuosi avioitumisen jälkeen vakavasti sairas äiti oli tehnyt sopimuksen, jossa hän sopi B:n kanssa, että jos B on heistä viimeiseksi elossa, hänellä on oikeus asua edellä mainitussa asunnossa, kunnes ei enää kykene huolehtimaan itsestään ja asunnosta. Sopimuksen olivat allekirjoittaneet A, B ja D. C puolestaan allekirjoitti sopimuksen A:n kuoleman jälkeen muutamaa kuukautta myöhemmin.
Nyt C vaati sopimuksen kohtuullistamista niin, että B:n hallintaoikeus katsottaisiin päättyneeksi ja hänet velvoitettaisiin muuttamaan asunnosta. C vetosi kanteessaan siihen, että sopimuksen jatkuminen nykyisissä olosuhteissa, joissa C oli itse ajautumassa taloudelliseen ahdinkoon autettuaan vakavasti sairasta D:tä ostamalla tämän osuuden huoneistosta, ja muuttamassa kaupunkiin jossa asunto sijaitsi olisi kohtuutonta.
B vaati kanteen hylkäämistä muun muassa sillä perusteella, että hän sairasti Alzheimerin tautia ja oli jo luopunut huoneiston eräästä huoneesta jossa oli oma sisäänkäynti sekä wc, jotta A:n lapset voisivat käyttää huonetta kaupungissa vieraillessaan.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja katsoi ettei sopimus ollut kohtuuton muun muassa siksi, että asunto oli A:n ostama ja maksama ja hänen tahtonsa oli selvästi ollut, että B sai jäädä asumaan asuntoon. Hovioikeus puolestaan katsoi, että koska kysymys oli vastikkeettomasta ja lahjan luonteisesta järjestelystä, ja koska C ei ollut sopimukseen sitoutuessaan voinut riittävästi ennakoida sen oikeudellista vaikutusta olisi B:n hallintaoikeuden jatkuminen muuttuneissa olosuhteissa C:n kannalta kohtuutonta. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja sovitteli sopimusta niin, että B:n hallintaoikeus katsottiin päättyneeksi ja hänet velvoitettiin muuttamaan asunnosta.
B:lle myönnettiin valituslupa korkeimmasta oikeudesta. Korkein oikeus päätyi kumoamaan hovioikeuden ratkaisun ja jättämään käräjäoikeuden päätöksen voimaan, sillä sopimuksen kohtuullistamiselle ei sen mukaan ollut oikeustoimilain mukaisia perusteita. Korkein oikeus perusteli tuomiotaan sillä, että asian käsittelyssä oli todisteena esitetty kirje, josta ilmenee, että kirjallisessa sopimuksessa oli lähinnä ollut kyse jo vuosia aiemmin tehdyn suullisen sopimuksen saattamisesta kirjalliseen muotoon, joten C:llä oli ollut tosiasiallinen mahdollisuus neuvotella ja tarkistaa sopimuksen sisältöä. Lisäksi korkein oikeus totesi, ettei käsittelyssä ollut enää kyse sopimuksen sisällön tulkinnasta, vaikka C oli vedonnut siihen, että B oli käyttänyt asuntoa kauemmin kuin sopimuksessa oli tarkoitettu.
Korkein oikeus myös katsoi, että vastikkeettomat tai muuten yhtä osapuolta suosivat sopimukset läheisten henkilöiden kesken ovat melko tavanomaisia ja usein niihin väistämättä liittyy epävarmuutta hallintaoikeuden pituuteen liittyen.
Lähtökohtaisesti C:n taloudellisissa olosuhteissa ja asumistilanteessa tapahtuneet muutokset sen sijaan olisivat sopimuksen kohtuullistamista puoltavia seikkoja. Tässä tapauksessa muutokset kuitenkin ovat johtuneet sellaisista C:n vapaaehtoisista toimista, joihin hän on ryhtynyt ollessaan tietoinen B:n hallintaoikeudesta. Lisäksi korkein oikeus totesi, että kodin suojalla on korostunut merkitys, kun kyse on ikääntyneestä henkilöstä, jonka terveydentila on heikentynyt.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa