» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A:ta ja B:tä oli pidetty vangittuina ennen oikeudenkäyntiä, jossa käräjäoikeus tuomitsi heidät syyttäjän syytteen mukaisiin tekoihin syyllistyneinä rangaistuksiin. Asiassa oli asianomistajana myös valtio, joka vaati käräjäikeudessa A:n ja B:n velvoittamista vahingonkorvauksen suorittamiseen valtiolle. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi tämän vaatimuksen. Käräjäoikeuden tuomioon hakivat muutosta sekä valtio että vastaajina toimineet A ja B. A ja B vaativat muutoksenhakemuksessaan, että valtio velvoitettaisiin korvaamaan heille laittomasta vangitsemisesta aiheutunut kärsimys.
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että se velvoitti A:n ja B:n maksamaan valtiolle vahingonkorvausta tekemiensä rikosten perusteella. Tämän ohella hovioikeus totesi myös, ettei A:ta ja B:tä olisi saanut pitää vangittuina sen päivämäärän jälkeen, joka syytteen nostamiselle oli alun perin annettu. Tämän seurauksena hovioikeus katsoi, että heitä oli pidetty laittomasti vangittuina tämän päivämäärän jälkeisenä aikana, minkä johdosta heidän tulisi saada siitä aiheutuneesta kärsimyksestä korvauksia valtiolta. Hovioikeus kuitenkin tuomitsi tämän vahingonkorvauksen vähennettäväksi siitä summasta, jonka se määräsi A:n ja B:n suoritettavaksi vanhingonkorvauksena valtiolle.
Ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan ulosmittaamatta on jätettävä muun muassa korvaus, joka suoritetaan kivusta ja särystä sekä henkisestä kärsimyksestä.
A ja B valittivat asiassa korkeimpaan oikeuteen vaatimuksenaan se, ettei heille laittomasta vangitsemisesta tuomittuja vahingonkorvauksia tulisi vähentää heidän maksettavakseen tuomituista vahingonkorvauksista valtiota kohtaan. Korkein oikeus kiinnitti asian käsittelyssä ensisijaisesti huomionsa siihen, että hovioikeus oli määrännyt mainitun järjestelyn, jota voidaan kutsua myös kuittaukseksi, ilman, että kumpikaan asian osapuolista oli tätä vaatinut. Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeus ei olisi saanut määrätä asiasta omasta aloitteestaan ja se oli näin ollen toiminut asiassa virheellisesti.
Korkeimman oikeuden mukaan kun valtion A:lle ja B:lle suoritettavaksi määrättyjen korvausten peruste oli henkinen kärsimys, voitiin edellä mainittua ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momenttia soveltaa tapauksessa. Näin ollen kun tällaista henkiseen kärsimykseen perustunutta korvausta ei olisi saanut ulosmitata, sitä ei korkeimman oikeuden mukaan saanut myöskään käyttää kuittaukseen. Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota edellä sanotun mukaisesti ja jätti hovioikeuden tuomion muilta osin voimaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa