» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:23 oli kysymys siitä, estikö aikaisempi lainvoimainen tuomio uuden kanteen tutkimisen. Kiinteistön ostaja oli nostanut käräjäoikeudessa myyjiä vastaan kanteen. Ostaja oli vaatinut kiinteistökaupan purkua, sillä hänen mukaansa kiinteistö oli poikennut laatuvirheiden vuoksi olennaisesti siitä, mitä myydyn kaltaiselta kiinteistöltä voitiin edellyttää. Käräjäoikeus oli hylännyt ostajan kanteen kokonaisuudessaan, eikä hovioikeus ollut muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Myöhemmin ostaja nosti uuden kanteen ja vaati myyjiä suorittamaan hänelle kiinteistökaupan kohteessa olleiden laatuvirheiden perusteella hinnanalennusta kiinteistön korjauskustannusten perusteella laskettuna. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että aikaisemman tuomion oikeusvoimavaikutus esti uuden kanteen tutkimisen. Ostaja valitti hovioikeuteen, mutta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja lopputuloksen, eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
Korkein oikeus myönsi ostajalle valitusluvan. Oikeudenkäymiskaaressa on säädetty siitä, missä laajuudessa kanteen muuttaminen on sallittua vireillä olevassa asiassa. Oikeusvoiman negatiivista vaikutusta eli lainvoimaisen tuomion samaa asiaa koskevan uuden kanteen tutkimisen estävää vaikutusta ei sen sijaan ole säännelty laissa. Kun oikeusvoimasta ei ole lainkaan säännöksiä, perustuu oikeuskäytäntöön tulkinta siitä, onko tuomioistuimen jätettävä tutkimatta sellainen uusi kanne, jota vastaava kanteenmuutos olisi ollut vireillä olevassa asiassa sallittu. Tuomioistuimilla on siis harkinnanvaraa erityisesti sen osalta, milloin asian on katsottava muuttuvan toiseksi sen tueksi esitettyjen uusien seikkojen johdosta.
Ostaja oli vaatinut ensimmäisessä kanteessaan kaupan purkamista ja toisessa hinnanalennusta. Jälkimmäisessä kanteessa esitetty vaatimus hinnanalennuksesta on siten ollut Korkeimman oikeuden mukaan uusi vaatimus, joka ei ole ensimmäisessä kanteessa tullut lainvoimaisesti hylätyksi. Ostaja oli kuitenkin perustanut aikaisemman kaupan purkamista ja myöhemmän hinnanalennusta koskevan kanteensa samoihin väitteisiin kaupan kohteen virheistä. Näin ollen molemmat kanteet olivat perustuneet samoihin oikeustosiseikkoihin ja niiden tueksi esitetty todistelukin oli ollut sama. Lisäksi hinnanalennusvaatimus olisi voitu esittää purkamiselle vaihtoehtoisena vaatimuksena ja täten kanteenmuutoskiellon estämättä vielä oikeudenkäynnin aikanakin. Korkein oikeus viittasi perusteluissaan erityisesti aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä, jonka mukaan lainvoimainen tuomio esti samaa tai asiallisesti samaa suoritusta koskevan uuden kanteen tutkimisen silloinkin, kun se nojautui uuteen perusteeseen, mutta samaan tapahtumainkulkuun. Vaikka ostajan kanteet olivat koskeneet laadullisesti erilaisia oikeusseuraamuksia, olivat ne olleet asiallisesti samaa asiaa koskevia. Näin ollen Korkein oikeus katsoi, että hovioikeuden asiassa antama lainvoimainen tuomio esti purkamisvaatimukseen nähden vaihtoehtoisen hinnanalennusta koskevan uuden kanteen tutkimisen. Korkein oikeus ei siis muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta.
Kyseessä oli äänestysratkaisu, ja yksi tuomari esitti eriävän mielipiteensä. Eriävän kannan esittäneen tuomarin mukaan kysymys ostajan oikeudesta hinnanalennukseen oli tullut lainvoimaisesti ratkaistuksi jo hovioikeuden tuomiolla. Tällä perusteella eriävän mielipiteen esittänyt tuomari katsoi, ettei hovioikeuden päätöksen lopputulosta ollut syytä muuttaa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa