» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Syytteen mukaan A oli kasvattanut vähintään 150 kasvin verran Cannabis sativa -kasvia huumausainetarkoitukseen käytettäväksi. Hän oli kasvattanut kasvit itse siemenestä lähtien ja myöhemmin kuivattanut ja rouhinut kasvin lehdet käyttääkseen niitä savukkeina. A oli esitutkinnassa kertonut hyvin seikkaperäisesti siitä, kuinka oli käyttänyt ja kasvattanut kannabista, mutta käräjäoikeuden käsittelyssä oli kiistänyt syytteet kannabiksen kasvatuksesta ja omat kertomuksensa esitutkinnassa. Käräjäoikeus määräsi A:n hallusta löytyneen 0,1 gramman kannabiserän menetyksi valtiolle, mutta näyttämättä olivat jääneet syyteenmukaiset kannabisviljelmät, joten niiden perusteella ei annettu tuomiota. Käräoikeuden päätöstä perusteltiin sillä, ettei kotietsinnässä löytynyt mitään kannabisviljelmään viittaavaa.
Syyttäjä valitti päätöksestä hovioikeuteen ja hovioikeus muuttikin käräoikeuden tuomiota. Tulkittiin, että koska A oli esitutkinnassa kertonut kannabiksesta ja sen kasvattamisesta erittäin yksityiskohtaisesti ja koska hän oli jo aikaisemmin ollut syytteessä huumausainerikoksesta, ei voitu kiistää sitä, etteikö nimenomaisen kannabiserän löytäminen A:n hallusta lisäisi todisteita huumausainerikoksen todenperäisyydestä entisestään ja antaisi lisää painoarvoa esitutkinnan kertomuksille.
A valitti hovioikeuden ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen ja korkein oikeus päätti kumota hovioikeuden tuomion. Näin ollen käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan. Syyttäjällä ei ole ollut näyttää toteen todisteita, jotka tukisivat A:n esitutukintakertomuksessa esittämää tarinaa kannabiksen viljelystä. A tiettävästi oli käyttänyt huumeita jo pitkään, joten 0,1 gramman kannabiserän löytäminen hänen hallustaan ei yksinään luo perustetta sille, että A:n esitutkinnan aikana kertoma selitys kannabiksen viljelystä olisi todenperäinen. Esitutkintakertomuksen käyttäminen näyttönä asiassa ei sinänsä ole ollut kiellettyä, mutta painoarvoa on laskettava myös sille, että A on perunut esitutkinnan aikana esittämänsä tunnustuksen.
Tapauksessa on ollut kyse vastaajan esitutkintakertomuksesta ja sen merkityksestä näyttönä rikosasiassa. Korkeimmassa oikeudessa päätös tapauksessa ei ollut yksimielinen; Enemmistö oli katsonut, että oikeudenkäymiskaaren 17:32:n säännös todistelun välittömyydestä ja suullisesta ulosoannista ei olisi estänyt kuitenkaan sitä, ettei esitutkintapöytäkirjaa olisi voinut käyttää näyttönä asiaa todisteltaessa. Vastaaja oli kuitenkin peruuttanut tunnustuksensa, jonka oli tehnyt esitutkinnan aikana, eikä syyttäjällä ollut esittää näyttöä, jonka perusteella oltaisiin voitu todistaa esitutkintakertomuksen oikeellisuus. Korkein oikeus oli katsonut siis että syyte oltiin jätetty siltä osin näyttämättä. Vähemmistö oli kuitenkin ollut sitä mieltä, että korkeimman oikeuden käsittelyssä olisi vielä pitänyt toimittaa asiasta suullinen käsittely.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa