» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa B oli tuomittu käräjäoikeudessa rangaistukseen rikoksista, jotka hän oli mitä ilmeisimmin kohdistanut A:han. Hovioikeus oli myöhemmin kuitenkin kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja palauttanut asian uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi sillä B:n valituksesta ilmenneellä perusteella, ettei hänelle oltu määrätty oikeudenkäyntiavustajaa käräjäoikeuden käsittelyssä. A:n huoltaja, joka käytti A:n puhevaltaa asian ollessa ensimmäsitä kertaa käräjäoikeuden käsiteltävänä, ei ollut tällöin esittänyt A:n puolesta B:tä kohtaan mitään vaatimuksia.
Asian palauttamisen jälkeen kuitenkin täysi-ikäisyyden saavuttanut A käytti itse puhevaltaansa ja vaati B:ltä vahingonkorvausta B:n tekemien rikosten hänelle aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä korkoineen. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, oliko tällaisten vaatimusten esittäminen mahdollista palauttamisen jälkeen, kun A:n huoltaja ei ollut käräjäoikeuden ensimmäisessä käsittelyssä esittänyt B:tä kohtaan minkäänlaisia vaatimuksia.
Käräjäoikeuden mukaan estettä A:n vaatimusten tutkimiselle ei ollut, sillä vahingonkorvausvaatimuksiin liittyviä seikkoja ei oltu käsitelty ensimmäisessä käräjäoikeuden käsittelyssä lainkaan eikä niihin liittyen oltu tästä johtuen annettu yksipuolista ja lainvoiman saanutta ratkaisua. A:lla ei myöskään ollut ollut tällöin käsittelyssä läsnä henkilöä, joka olisi voinut arvioida kyseisten vaatimusten esittämisen tarvetta. Käräjäoikeus päätyikin oikeudenmukaisuuden edun ja A:n saaman puhevallan nojalla hyväksymään mahdollisuuden vahingonkorvausvaatimusten esittämiseen sen jälkeen, kun asia oli palautettu hovioikeuden toimesta käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus määräsi A:lle korvattavaksi 40 000 markkaa korkoineen henkisestä kärsimyksestä sekä 2000 markkaa korkoineen kivusta ja särystä.
Hovioikeus puolestaan perusti oman harkintansa oikeustieteellisen kirjallisuuden varaan. Kirjallisuuden nojalla hovioikeus katsoi, ettei vahingonkorvasuvaatimusten esittäminen palauttamisen jälkeen ollut mahdollista, kun kyseessä olivat vaatimukset, joita tuomioistuin ei olisi voinut ottaa omasta aloitteestaan huomioon. Tällaisessa tilanteessa vahingonkorvausvaatimukset olisi hovioikeuden mukaan tullut esittää jo käräjäoikeuden toimittaman ensimmäisen käsittelyn aikana, jotta niihin olisi voinut vedota asian palauttamisen jälkeenkin.
Tämän lisäksi hovioikeus katsoi niin kutsutun reformatio in pejus -kiellon mukaisesti, ettei palauttamisen jälkeen ollut mahdollista esittää syytetyn asemaa mahdollisesti heikentäviä uusia vaatimuksia silloin, kun palauttaminen oli johtunut syytetyn hyväksi annettujen säännösten rikkomisesta. Kun tässä tapauksessa asia oli palautettu käräjäoikeuteen sillä perusteella, ettei käräjäoikeus ollut määrännyt B:lle oikeudenkäyntiavustajaa siitä huolimatta, että näin olisi tullut menetellä, hovioikeus katsoi, ettei A:n vahingonkorvausvaatimuksia voitu ottaa tutkittavaksi enää asian palauttamisen jälkeen. Näillä perusteilla hovioikeus poitsi käräjäoikeuden lausunnon ja vapautti B:n vahingonkorvausvelvollisuudesta A:ta kohtaan.
Korkein oikeus lähestyi asiaa hyvin pitkälti samasta näkökulmasta kuin käräjäoikeus. Korkeimman oikeuden mukaan kun vahingonkorvausvaatimuksia ei oltu esitetty asiaa ensimmäistä kertaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä, ei niiden osalta oltu voitu antaa tuomiota, joka olisi estänyt vaatimusten asian palauttamisen jälkeisen käsittelyn. Korkein oikeus lisäsi myös, että A:n olisi ollut mahdollista hakea B:ltä vahingonkorvausta myös erillisellä kanteella, mikä myös puolsi vaatimusten käsittelyn hyväksymistä asian palauttamisen jälkeen. Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeuden olisi tullut jättää asiaa tutkimatta ja kumosi hovioikeuden tuomion vahingonkorvausvaatimuksia koskevin osin. Korkein oikeus määräsi B:n suorittamaan vahingonkorvausta A:lle jo käräjäoikeuden tuomitsemat määrät korkoineen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa