» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A ei ollut saapunut rikosasian ensikäsittelyyn, jossa häntä oltiin syytetty omankädenoikeuden käyttämiseen liittyneestä rikoksesta. Tällöin kihlakunnanoikeus oli virallisen syyttäjän vaatimuksen mukaisesti velvoittanut A:n 1000 markan uhkasakon nojalla saapumaan kyseisen rikosasian jatkokäsittelyyn. A ei ollut lopulta saapunut tähänkään istuntoon. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, oltaisiinko A voitu uhkasakon asettamisen sijasta määrätä tuotavaksi asian jatkokäsittelyyn.
Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 8 §:n mukaan rikosasiassa vastaaja on, mikäli hän ei ole vangittuna tai häntä ei määrätä vangittavaksi, velvoitettava saapumaan asian jatkokäsittelyyn sakon uhalla. Edelleen saman säännöksen mukaan ilman laillista estettä poissa oleva vastaaja, jota ei määrätä vangittavaksi, määrätään tuotavaksi asian jatkokäsittelyyn, jos hänen on saavuttava henkilökohtaisesti.
Kihlakunnanoikeus katsoi, että A:lla ei ollut ollut laillista estettä jättää saapumatta rikosasian jatkokäsittelyyn, jonne saapumiseen velvoittamiseksi kihlakunnanoikeus oli asettanut hänelle uhkasakon. Tällä perusteella kihlakunnanoikeus päätyi tuomitsemaan A:n 1000 markan uhkasakkoon.
Virallinen syyttäjä vaati hovioikeuteen toimittamassaan valituksessa uhkasakon poistamista. Hovioikeus ei kuitenkaan päätynyt muuttamaan kihlakunnanoikeuden päätöstä asiassa, minkä johdosta syyttäjä esitti vaatimuksensa uudelleen korkeimmassa oikeudessa valitusluvan saatuaan. Korkein oikeus katsoi selvitetyksi kihlakunnanoikeuden pöytäkirja-aineiston perusteella, ettei kihlakunnanoikeudella ollut tosiasiassa ollut tarkkaa tietoa siitä, oliko A:lla ollut laillinen este jälkimmäiseen poissaoloonsa vai ei. Korkein oikeus tulkitsi edellä mainittuja oikeudenkäymiskaaren säännöksiä siten, että henkilö voitiin määrätä tuotavaksi asian jatkokäsittelyyn silloin, kun tuomioistuimen oli asiaan liittyneistä seikoista mahdollista päätellä, ettei vastaajalla ollut laillista estettä poissaololleen. Tällaisen päätelmän voitiin katsoa syntyneen periaatteessa jos siitä, ettei esteestä oltu etukäteen ilmoitettu.
Korkein oikeus huomioi kuitenkin, että jatkokäsittelyyn tuotavaksi määrääminen puuttui perustuslain suojaamaan henkilökohtaiseen vapauteen siinä määrin, että tuomioistuimen oli mahdollista käyttää uhkasakon tehostamaa saapumiseen velvoittamista tuotavaksi määräämisen sijasta silloin, kun laillisen esteen olemassaolosta ei ollut tarkkaa tietoa. Kun kihlakunnanoikeudella ei ollut A:n laillisen esteen olemassaolosta tarkkaa tietoa, korkein oikeus katsoi, että se oli ollut oikeutettu käyttämään sakon uhkaa tuotavaksi määräämisen sijasta. Näillä perusteilla korkein oikeus ei päätynyt muuttamaan hovioikeuden päätöksen lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa