» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tässä Korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa on kysymys auton käytöstä ilman autoveroilmoitusta ja oikeudenkäynnin kohtuullisesta kestosta. Veropetoksesta syytetty vetoaa puolustuksekseen viranomaisen tekemän päätöksen olevan Euroopan Yhteisön (nykyinen EU) oikeuden vastainen.
Tapauksessa henkilö A oli tuonut Ruotsista ostamansa ja siellä rekisteröimänsä auton Suomeen tullaamatta autoa huhtikuussa 1998. A jatkoi auton käyttöä Suomessa, jossa hän myös vakituisesti asui, maksamatta autosta autoverolain mukaista autoveroa. Marraskuussa 1998 Tornion piiritullikamari teki autoa koskevan veropäätöksen autoverolain mukaisella laskukaavalla koko ajalta, jona A oli autoa Suomessa maksamatta käyttänyt. Myöhemmin syyttäjä syytti A:ta veropetoksesta ja vaati tätä maksamaan vahingonkorvausta valtiolle maksamattomasta auton maahantuontiverosta.
Kemin käräjäoikeus katsoi A:n syylliseksi rikoslain nojalla veropetokseen ja tuomitsi tämän sakkoon, sekä autoverolain nojalla suorittamaan valtiolle vahingonkorvausta suorittamatta jääneen maahantuontiveronsa verran. Rovaniemen hovioikeus, jolta A haki ratkaisuun muutosta, hylkäsi syyttäjän syytteen ja rikokseen perustuvat korvausvaatimukset kokonaisuudessaan ja vapautti A:n velvollisuudesta maksaa valtiolle vahingonkorvausta.
Helsingin hallinto-oikeus kumosi vuonna 2003 Tornion piiritullikamarin autoveropäätöksen ja palautti asian tullipiirin uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden mukaan autoveropäätös oli virheellinen, koska se oli johtanut Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 90 artiklan 1 kohdan vastaisesti syrjivään verotukseen.
Virallinen syyttäjä ja tullihallitus saivat valitusluvan Korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus päätyi muuttamaan hovioikeuden ratkaisua siten, että A tuomittiin veropetoksesta sakkoon, ja hänet tuomittiin maksamaan valtiolle vahingonkorvauksena saamatta jääneen veron sekä arvonlisäveroa. Summa oli kuitenkin huomattavasti pienempi, kuin käräjäoikeuden alun perin tuomitsema.
Myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ratkaisi asian syyskuussa 2002 A:n ylimääräisen muutoksenhaun johdosta. Tuomioistuin katsoi, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 (nykyinen 90) artikla ei sinänsä estänyt soveltamasta toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tuotaviin käytettyihin ajoneuvoihin verotusjärjestelmää, jota tapauksessa oltiin käytetty. Verotusjärjestelmää sovellettaessa ei maahan tuodusta käytetystä ajoneuvosta kannettavan veron määrä saanut kuitenkaan olla suurempi kuin maassa jo rekisteröidyn samanlaisen käytetyn ajoneuvon arvoon sisältyvä verosta jäljellä oleva määrä. Muun muassa tästä syystä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 90 artikla oli esteenä vuonna 1998 voimassa olleen autoverolain mukaisen järjestelmän soveltamiselle.
Tässä tapauksessa oikeudellisesti tärkeää on asian käsittelyn kesto. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Sama oikeus taataan myös Euroopan Ihmisoikeussopimuksessa.
Kyseisessä tapauksessa Korkein oikeus ratkaisi A:n rikossyytettä koskevan asian välittömästi itse, eikä palauttanut sitä hovioikeudelle ratkaistavaksi viivytyksen välttämiseksi. Asian käsittelyaika esitutkinnan aloittamisesta ratkaisuun oli silti viisi ja puoli vuotta, joka on todella pitkä aika. Käsittelyaikaa ei kuitenkaan pidetty tässä tapauksessa kohtuuttomana esimerkiksi sen takia, että A oli itse vaikuttanut asian käsittelyn hitauteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa