» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden päätös KKO:2003:37 koski B:tä, joka oli hävinnyt osittain riita-asian A:ta vastaan. A:lle oli myönnetty asiassa maksuton oikeudenkäynti. Ratkaistavana kysymyksenä oli, voitiinko B velvoittaa suorittamaan A:n nimeämien todistajien vaatima kohtuullinen korvaus taloudellisesta menetyksestä siltä osin, kun sitä ei voitu valtion varoista suorittaa.
A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, pyysi pääkäsittelyn toimittamista sekä nimesi todistajiksi X:n, Y:n ja Z:n. Todistajat vaativat hovioikeuden toimittamassa pääkäsittelyssä taloudellista korvausta enemmän kuin valtion varoista voitiin myöntää. Hovioikeus oli ratkaisussaan sitä mieltä, että todistajan oikeus saada korvausta enemmän kuin mitä valtion varoista voitiin myöntää ei rajoittunut ainoastaan rikosasioihin, vaikka tutkittaessa todistelukustannuslakia sanatarkasti tämä oikeus olisi rikosasioissa mutta ei riita-asioissa. Se, että todistajan asema riippuisi asian laadusta ei olisi perusteltua. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Jousi lausui, ettei todistajanpalkkiovaatimusta voida hänen mielestään sisällyttää asianosaisen oikeudenkäyntikuluihin, jos kyseinen vaatimus ylittää sen, mitä valtion varoista voitiin maksaa. Tällä perusteella se ei siten ollut myöskään korvausvelvollisuuden piirissä. Täten hän hylkäsi todistajanpalkkiovaatimuksen siltä osin kuin se ylitti määrän, joka valtion varoista oli maksettu.
B vaati korkeimmassa oikeudessa, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin hänet oli velvoitettu suorittamaan lisäkorvausta todistajille. Korkein oikeus katsoi päätöksessään, että B:tä oli perusteltua pitää asian hävinneenä asianosaisena, joka oli siten oikeudenkäymiskaaren 21 pykälän nojalla velvollinen suorittamaan todistajille heidän vaatimansa kohtuullisena pidettävän lisäkorvauksen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui siihen, että koska todistelukustannuslaissa ei säädetty korvausten maksamisesta valtiolle riita-asiassa, määräytyy korvaus maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain mukaan. Kyseisen lain 21 pykälän mukaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vastapuolen hävitessä asian on hänet velvoitettava korvaamaan valtiolle asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset samojen perustelujen mukaisesti kuin mitä asianosaisten keskeisten oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on säädetty. Täten maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vastapuoli voidaan velvoittaa suorittamaan todistajien vaatima kohtuullinen lisäkorvaus. Siten korkeimman oikeuden ratkaisu oli perusteltu ottaen huomioon sen, ettei todistelukustannuslaissa säädetty nimenomaisesti korvausten maksamisesta valtiolle riita-asiassa eikä asiassa ollut aihetta tulkita lakia sen sanamuodosta poikkeavalla tavalla. Täten korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta, vaikka perustelut B:n korvausvastuulle erosivatkin hovioikeuden lausumista perusteluista.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa