» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asiassa kyse oli lähinnä siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää henkilölle A valituslupa.
Hänet oli käräjäoikeudessa tuomittu vammantuottamuksesta, koska hän ei ollut valvonut kahta koiraansa siten, etteivät ne olisi päässeet ulos suljetulta piha-alueelta. Toinen hänen koiristaan oli purrut tiellä kävellyttä asian asianomistajaa ja aiheuttanut hänelle vammoja. Syy siihen, miksi koirat olivat päässeet ulos, oli siinä, ettei asunnossa ollut henkilön A tuttava ollut sulkenut ovea kunnossan asunnosta lähtiessään. Käräjäoikeuden mukaan A oli huolimattomuudellaan aiheuttanut toisen henkilön vammat, koska ei ollut huolehtinut siitä, että vieraat olisivat osanneet sulkea asunnon oven oikein. A oli lisäksi tuomiossa velvoitettu suorittamaan vahingonkorvausta asianomistajalle.
Hovioikeus ei myöntänyt A:lle valituslupaa. A:n mielestä se olisi tullut myöntää, sillä hänen mukaansa oli aihetta epäillä ratkaisun oikeellisuutta, koska käräjäoikeus oli perustanut ratkaisussa rangaistus- ja korvausvastuun ainoastaan koirien omistamiseen. Käräjäoikeus oli soveltanut asiassa järjestyslain säännöstä, vaikka se ei A:n mukaan soveltunut nyt kyseessä olevaan asiaan, koska kyseessä ei ollut taajama-alue. Käräjäoikeus ei ollut myöskään arvioinut sitä, mikä merkitys asunnosta poistuneen K:n menettelyllä oli suhteessa A:n vastuuseen. A:n mukaan syytteen teonkuvaus ei vastannut sitä, minkä käräjäoikeus oli lukenut hänen syykseen.
Korkein oikeus myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan kolmella valituslupaperusteella, eli sekä tarkistusperusteella, muutosperusteella, että ennakkoratkaisuperusteella.
A:ta koskevassa syytteessä oli lausuttu teonkuvauksena, että hän oli suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä koiriaan valvonnassaan siten, etteivät ne päässeet pois piha-alueelta. Se järjestyslain säännös, jonka rikkominen oli katsottu A:n syyksi, eli koiran pitäminen taajamassa kytkettynä, rajautui kuitenkin siihen , ettei kytkettynä pitäminen koskenut suljettua pihaa. KKO:n mukaan käräjäoikeus oli arvioinut koiran omistajan eli A:n huolellisuusvelvoitetta lain säännösten ja kahden hovioikeusratkaisun perusteella. KKO:n mukaan arvioitavaksi tuli siten myös se, onko käräjäoikeuden tuomio saanut riittävää lainsäädäntö- tai oikeuskäytäntötukea.
Korkein oikeus totesi, että syytteen teonkuvaus ja käräjäoikeuden syyksilukemisen perustelut eroavat toisistaan, joten hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle valituslupa arvioidakseen, sitä, mikä teko A:n syyksi oli luettu. Korkein oikeus huomautti lisäksi, ettei voida suoraan arvioida sitä, ovatko ne käräjäoikeuden mainitsemat seikat, joilla se on katsonut koiran omistajan rikkoneen huolellisuusvelvollisuutensa tässä tapauksessa, riittäviä toteuttamaan rikosoikeudellisen vastuun. A:n huolellisuusvelvoitteen rikkomista olisi siten tullut arvioida tapauksen olosuhteet huomioon ottaen.
Korkein oikeus katsoi, että asiassa on ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Koska asiasta ei myöskään ollut aiempaa KKO:n ratkaisukäytäntöä ja koska ratkaisulla on yleistäkin merkitystä, KKO myönsi valitusluvan myös ennakkotapausperusteella. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan. Asia palautettiin hovioikeuden käsittelyyn.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa