» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja päiväsakkoihin sekä määrännyt A:n ajokieltoon. A vaati hovioikeudelle toimittamassaan valituksessa ensisijaisesti, että syyte hylättäisiin kokonaan ja toissijaisesti, että hänet tuomittaisiin syyllistyneeksi törkeän rattijuopumuksen sijasta ainoastaan rattijuopumukseen. Näiden vaatimusten lisäksi A vaati pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa. Tapauksessa oli juridiselta kantilta katsottuna kyse siitä, oliko hovioikeuden mahdollista jättää A:n valitus tutkimatta oikeudenkäymiskaaren mukaisen seulontamenettelyn perusteella.
Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n mukaan valituksen tutkimista ei jatketa, jos hovioikeus yksimielisesti toteaa olevan selvää, että: 1) asiassa ei ole 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä; 2) käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen; eikä 3) asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellytä valituksen käsittelyn jatkamista. Saman luvun 15 §:n mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumatta, jos asian ratkaiseminen riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta.
Hovioikeus katsoi ytimekkäästi arvioinnissaan, että mitkään edellä mainitussa lainsäädännössä tarkoitetut tilanteet eivät olleet tapauksessa käsillä, minkä johdosta oli selvää, ettei pääkäsittelyä tullut toimittaa eikä valituksen käsittelyn tutkimista jatkaa. Näin ollen hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion asiassa voimaan ja lopetti valituksen käsittelyn seulontamenettelyyn vedoten.
Korkein oikeus otti harkinnassaan huomioon, että A oli kiistänyt ensinnäkin kuljettaneensa autoa ja toiseksi olleensa törkeää rattijuopumusta vastaavassa humalatilassa. Lisäksi A oli kyseenalaistanut myös asiassa todistajan olleen X:n havainnot onnettomuuspaikalta. Näin ollen A oli kiistänyt käytännössä kaiken käräjäoikeuden tuomioon vaikuttaneen näytön lukuun ottamatta sitä, että hän myönsi juoneensa aikaisemmin päivällä tarkemmin tietämättömän määrän alkoholia. Erityisesti X:n asiassa antaneet lausunnot olivat olleet käräjäoikeuden tuomiossa ratkaisevalla sijalla sekä sen osalta, kuka autoa oli kuljettanut että sen osalta, millaisella humalatilassa A oli ollut.
Korkein oikeus totesi, että kun A oli riitauttanut sekä todistajan kyvyn tehdä havaintoja tapahtumapaikalla että hänen oikeudessa kertomansa seikat, hovioikeuden tutkittavaksi oli valituksen kautta tullut A:n ja todistajan kertomuksien uskottavuuden arviointi. Korkein oikeus katsoi, että pelkästään käräjäoikeuden asiassa antamat perusteet ja A:n valituksessaan kertomat seikat eivät voineet antaa hovioikeudelle mahdollisuutta jättää valituksen käsittelyn jatkamista tällöin tutkimatta. Tätä puolsi myös korkeimman oikeuden arvio siitä, että asiassa olisi tullut suorittaa hovioikeudessa pääkäsittely. Näillä perusteilla korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti valituksen käsittelyn jatkamisen hovioikeuteen.
Asiassa eri mieltä olleen oikeusneuvos Tulokkaan mukaan keskeiset oikeustosiseikat käräjäoikeuden tuomion taustalla olivat riidattomia eikä asiassa ollut syytä suorittaa pääkäsittelyä hovioikeudessa. A:n humalatilan vahvuuden osalta oikeusneuvos katsoi, ettei ollut syytä epäillä X:n kertomusta asiaan liittyen. Näin ollen oikeusneuvos piti hovioikeuden tekemää seulontamenettelyä tapauksessa hyväksyttynä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa