» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli yhdessä B:n kanssa yrittänyt anastaa 3 612 000 markan arvosta omaisuutta C:n omakotitalosta, minkä seurauksena virallinen syyttäjä ja syytteeseen asianomistajana yhtynyt C olivat vaatineet hänelle rangaistusta. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeän varkauden yrityksestä yhden vuoden vankeusrangaistukseen. C kuitenkin valitti tästä tuomiosta hovioikeuteen vaatimuksinaan A:n tuomitseminen törkeästä varkaudesta tai ainakin rangaistuksen korottaminen.
Hovioikeus lähetti C:n valituksesta kirjeenä jäljennöksen A:lle, jotta A olisi voinut jäljennökseen perehdyttyään vastata siihen. A ei kuitenkaan vastannut valitukseen. Hovioikeus päätyi lopulta korottamaan A:n rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, oliko hovioikeudella ollut oikeus korottaa rangaistusta mainitulla tavalla huolimatta siitä, että A ei ollut vastannut C:n valitukseen, eikä kirjeen saapumisesta hänelle ollut myöskään ollut täyttä varmuutta.
Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 11 §:n 3 kohdan mukaan rikosasiassa, jossa vastaaja ei ole vastannut valitukseen tai häntä ei ole sen johdosta muuten kuultu, hovioikeus ei saa vastausta pyytämättä muuttaa alioikeuden ratkaisua siten, että vastaaja tuomitaan olennaisesti ankarampaan rangaistukseen. Edelleen saman luvun 12 §:n mukaan hovioikeus saa lähettää vastauspyynnön, jollei muuta tiedoksiantotapaa pidetä tarpeellisena, postitse asianosaisen viimeksi ilmoittamalla osoitteella.
Korkein oikeus otti asiaa harkitessaan huomioon edellä mainittujen säännösten taustalla olevat lain esityöt, joiden perusteella oli hyväksyttävää lähettää asiaa koskevat ilmoitukset asianosaisen viimeksi ilmoittamalla osoitteella virkakirjeinä. Tästä huolimatta tilanteessa, jossa hovioikeuden olisi ollut tärkeää saada varmistus tiedoksiannon saapumisesta A:lle, olisi tullut käyttää todisteellista tiedoksiantotapaa. Korkeimman oikeuden mukaan A:n oikeusturvan toteutuminen puolsi sitä, että hänen olisi tullut saada C:n vaatimukset ja niiden perusteet nähtävilleen, jotta valitukseen vastaaminen olisi ollut mahdollista. Tästä johtuen korkein oikeus katsoi, että hovioikeuden olisi tullut varmistaa vaikkapa kirje uudelleen lähettämällä, että A olisi saanut sen tietoonsa.
Kun hovioikeus ei ollut menetellyt edellä vaaditulla tavalla, eikä kirjeen saapumisesta A:lle ollut kyetty esittämään näyttöä, korkein oikeus katsoi, ettei A:ta oltu kuultu asiassa lain edellyttämällä tavalla. Kun hänen rangaistustaan oli tästä huolimatta korotettu oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 11 §:n 3 kohdassa kuvaillusti olennaisesti ankarammaksi, korkein oikeus katsoi, että hovioikeuden käsittelyssä oli tapahtunut menettelyvirhe. Näin ollen korkein oikeus päätyi kumoamaan hovioikeuden tuomion ja palauttamaan asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa