- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Osituksella tarkoitetaan sitä, että avioliiton purkauduttua aviopuolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus jaetaan puoliksi heidän kesken. Avoliiton purkautuessa ei suoriteta omaisuuden ositusta. Avoliitossa eläviä avopuolisoita ovat parisuhdekumppanit, jotka ovat asuneet yhteisessä taloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuoliso tai avopuolison perillinen voi vaatia avoliiton purkauduttua kuitenkin omaisuuden erottelua.
Avopuolisoiden avoliittoa ennen ja sen aikana hankkimaa omaisuutta ei siis katsota yhteiseksi niin kuin aviopuolisoiden kohdalla. Omaisuuden erottelun suorittaminen avoerotilanteessa tarkoittaa siis sitä, että avopuolisot saavat kumpikin pitää oman omaisuutensa. Olennainen periaate erottelua koskien on nimiperiaate. Omaisuuden katsotaan ensisijaisesti kuuluvan sille avopuolisolle, kenen nimissä omaisuus on. Periaate pätee erityisesti kiinteistöihin, mutta irtainten osalta nimiperiaatetta ei voida soveltaa. Esimerkiksi merkintää tietokoneen omistajasta ei tehdä mihinkään yleiseen rekisteriin, joten on vaikea katsoa vaivatta kenelle tietokone eli irtain esine kuuluu. Tämän vuoksi irtaimeen omaisuuteen sovelletaan pääsääntöisesti yhteisomistusolettamaa. Avopuolison on kumotakseen oletus irtaimen yhteisestä omistuksesta esitettävä todiste, esimerkiksi kuitti, joka osoittaa avopuolison rahoittaneen omaisuuden hankinnan. Se, kenelle omaisuus kuuluu, määritetään sen mukaan, kuka omaisuuden on maksanut ja mikä puolisoiden tarkoitus on ollut omaisuuden hankintahetkellä. Mikäli omaisuuteen on yhteisomistussuhde, eli kumpikin avopuoliso on omaisuuden omistaja, on yhteissopimussuhde purettava. Omaisuuden erottelua koskee lisäksi muotovaatimus. Erottelu tulee tehdä kirjallisesti ja kahden esteettömän todistajan on allekirjoitettava erottelukirja. Muotovaatimus on siis sama kuin perinnönjaossa.
Avoliitossa omistussuhteet määräytyvät näin ollen avioliitosta melko poikkeavasti, ja sama koskee myös omaisuuden jakoa liiton purkauduttua. Avoliitossa avopuolisoilla on kuitenkin myös oikeus saada tiettyjen edellytysten täyttyessä hyvitystä toiselta puolisolta avoerotilanteessa, mikäli talouden purkaminen pelkästään omistussuhteiden määrittämisellä johtaisi toisen avopuolison saamaan perusteettomaan etuun. Avoeroa ja hyvitystä koskevissa kysymyksissä on niiden monimutkaisuuden vuoksi usein kannattavaa kääntyä lakimiehen puoleen.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.