Minilex - Lakipuhelin

Ositus avioerossa ja verotus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolisot omistavat myös avioliiton aikana oman omaisuutensa. Tällöin eräät puolisoiden omaisuuteen liittyvät oikeudet, kuten avio-oikeus, lykkääntyvät mahdolliseen avioeroon. Avioero vaikuttaa omaisuuden jakaantumiseen, sillä lain mukaan puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Jos avio-oikeutta poissulkevaa tai rajoittavaa avioehtoa ei ole solmittu taikka sitä ei ole muilla sallituilla tavoilla rajoitettu, puolisoiden yhteenlaskettu omaisuus jaetaan avioerossa puoliksi. Tämä tarkoittaa, että enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkona omaisuuttaan toiselle puolisolle. Ositukseen liittyvä verotus koskee lähinnä varainsiirtoveroa, jota suoritetaan kiinteistön tai arvopapereiden hankkimisesta.

Osituksessa puolisoiden varat ja velat otetaan huomioon. Puolison omaisuus saadaan selville, kun velat on vähennetty varoista. Enemmän omistava puoliso joutuu tällöin lain vaatimusten mukaisesti suorittamaan tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle sen verran, että puolisoilla on molemmilla puolet yhteenlasketusta omaisuudesta.

Tasinko ei ole lahjaverotuksen alainen lahja eikä muukaan veronalainen suoritus. Sitä vastoin ylisuuri tasinko voi johtaa esimerkiksi lahjaverotukseen. Vastike osituksessa taas tarkoittaa suoritusta, jolla ennallistetaan tilanne, kun puolison avio-oikeuden alainen omaisuus on määrältään vääristynyt. Omaisuutta on esimerkiksi keinotekoisesti pienennetty. Liian suuret vastikkeetkin voivat johtaa lahjaverotukseen. Tasinko-oikeudesta luopumista ei sitä vastoin välttämättä pidetä lahjana tasinkovelvolliselle puolisolle.

Varainsiirtoveroa suoritetaan myös osituksen yhteydessä tapahtuvista kiinteistön tai arvopaperin omistajanvaihdoksista. Varainsiirtoveroa ei kuitenkaan pääsääntöisesti suoriteta, jos vastikkeena ei käytetä muuta kuin avio-oikeuden alaista omaisuutta. Siten ns. ositusvarallisuuden ulkopuolisen varallisuuden käyttö kiinteistön tai arvopaperin omistajanvaihdoksessa aiheuttaa varainsiirtoverotuksen.

Osituksessa on tärkeää, että se toimitetaan lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Näin vältetään epätoivotut veroseuraamukset. Ositusta voidaan myös sovitella. Epäselvissä tilanteissa kannattaa soittaa lakipuhelimeen ja kysyä tarkempia neuvoja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]