Minilex - Lakipuhelin

Osituksen moittiminen määräajassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osituksen osapuoli voi reagoida osituksen virheellisyyksiin ensisijaisesti moitekanteen avulla. Moiteaika on määräaikaan sidottu. Jos moitekannetta ei nosteta määräajassa, moitteen perusteena oleva virhe korjautuu ja ositus pätevöityy. Määräaika moitekanteen nostamiselle on kuusi kuukautta osituksen toimittamisesta. Ositus katsotaan toimitetuksi osituskirjan allekirjoituspäivästä lähtien tai siitä, kun pesänjakaja antoi jakopäätöksen. Moitekanne nostetaan osituksen toista osapuolta vastaan. Osituksen moite ei ole kuitenkaan mahdollista silloin, kun puoliso on jo hyväksynyt osituksen (ks. osituskirja). Edellytyksenä on luonnollisesti, että itse hyväksyminen on sitova.

Puolisoiden keskenään toimittamaa ositusta, eli sopimusositusta, voidaan moittia ainoastaan muotovirheen perusteella. Sopimusosituksen pätemättömyyttä aineellisin (sisällöllisin) perustein on myös mahdollista ajaa kanteella, jota ei kuitenkaan kutsuta osituksen moitteeksi. Kanteen ajaminen nimittäin tapahtuu yleisten varallisuusoikeudellisten säännösten perusteella, jolloin kanne ei ole sidottu edellä mainittuun osituksen moitteen määräaikaan. Kanne on kuitenkin nostettava kohtuullisessa ajassa. Toimitusositusta eli pesänjakajan toimittamaa ositusta on sen sijaan mahdollista moittia niin muodollisin kuin aineellisin perustein, ja näitä molempia koskee kuuden kuukauden määräaika.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]