Minilex - Lakipuhelin

Ositus ei onnistu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Omaisuuden osituksessa aviopuolisoiden yhteenlaskettu omaisuus jaetaan avioliiton päättyessä avioeroon tai puolison kuolemaan, jos puolisoilla ei ole avio-oikeuden poistavaa avioehtosopimusta. Osituksessa aviopuolisoiden omaisuus puolitetaan, ja enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle, poikkeuksena lesken oikeus olla maksamatta tasinkoa kuolinpesälle. Näin omaisuus saadaan tasattua. Puolison kuoltua ositus toimitetaan eloonjääneen puolison ja kuolleen puolison kuolinpesän välillä. Osituksen pääpiirteistä säädetään laissa, mutta osituksessa on aina tapauskohtaisia erityispiirteitä. Esimerkiksi puolisoiden erimielisyyksistä voi johtua, että ositus ei onnistu. Tällöin voidaan viimeisenä keinona määrätä pesänjakaja toimittamaan ositus.

Ositus tulee tehdä puolison tai kuolleen puolison perillisen niin vaatiessa. Lähtökohtaisesti ositus tehdään osituksen osapuolien välisellä sopimuksella. Tätä kutsutaan sopimusositukseksi. Ositukseen voi liittyä hankalia kysymyksiä siitä, kuka saa mitäkin omaisuutta itselleen. Lisäksi on otettava huomioon, että omaisuutta ei voida jakaa täysin vapaasti, vaan on noudatettava ositusta koskevaa lainsäädäntöä. Laista poikkeava ositus voi johtaa esimerkiksi yllättäviin veroseuraamuksiin. Jos ositus vaikuttaa hankalalta, voi lakimiehen apu olla tarpeen.

Jos yhteisymmärrykseen ei muuten päästä, osituksen voi toimittaa pesänjakaja. Tätä kutsutaan toimitusositukseksi. Pesänjakaja on puolison hakemuksesta tuomioistuimen määräämä ulkopuolinen ja puolueeton taho, joka pyrkii ensin saamaan aikaan sovinnollisen ratkaisun puolisoiden välillä. Pesänjakajana toimii usein asianajaja tai muu oikeudellinen asiantuntija, mutta hakijalla on oikeus esittää toivomansa henkilö tehtävään. Pesänjakaja ei saa kuitenkaan suosia kumpaakaan osapuolta. Jos sovinnollinen ositus edelleenkään ei onnistu, pesänjakajalla on toimivalta tehdä ositusta koskevat ratkaisut laissa säädetyn mukaisesti. Pesänjakaja ottaa molempien osapuolten edut huomioon ja pyrkii tasapuoliseen omaisuuden jakoon. Pesänjakajan tekemiä ratkaisuja voi moittia tuomioistuimessa. Pesänjakajalla on luonnollisesti oikeus palkkioon tehtävistään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]