Minilex - Lakipuhelin

Erottelu, ositus ja verotus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osituksessa avioeron päättymisen jälkeen aviopuolisoiden omaisuus jaetaan lainsäädännön mukaisesti tasan, jos avioehtosopimusta ei ole tehty. Ositusta koskevat säännöt koskevat pääpiirteissään myös rekisteröidyn parisuhteen purkamista. Jos ositus suoritetaan lainsäädännön mukaisesti, siihen ei välttämättä liity erityisiä veroseuraamuksia. Varainsiirtovero, joka koskee kiinteistöjä, asunto-osakkeita ja muita arvopapereita, suoritetaan kuitenkin myös osituksen yhteydessä. Varainsiirtoveroa suoritetaan, mikäli kiinteistöt tai arvopaperit vaihtavat osituksessa omistajaa ja vastikkeena käytetään ositusvarallisuuden ulkopuolista omaisuutta. Ositusvarallisuus on puolisoiden yhteenlaskettu, avio-oikeuden alainen omaisuus. Jos avio-oikeus on kokonaan poistettu avioehtosopimuksella, suoritetaan omaisuuden erottelu. Tällöin puolisot vain pitävät oman omaisuutensa, eikä veroseuraamuksia yleensä synny.

Aviovarallisuuden erottelussa voi syntyä veroseuraamuksia esimerkiksi silloin, jos siinä joltain osin noudatetaankin ositusta koskevia sääntöjä. Jos toiselle puolisolle annetaan omaisuutta ikään kuin tasinkona tai muuten, kyse voi olla lahjasta. Osituksessa tasinkoa ei veroteta. Samoin osituksessa on mahdollista tietyissä tilanteissa varainsiirtoveron alaisen omaisuuden omistajanvaihdos ilman, että varainsiirtoveroa on suoritettava. Näin silloin, jos vastikkeena ei käytetä ositusvarallisuuden ulkopuolisia varoja.

Erottelussa taas kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden omistajanvaihdos johtaa aina varainsiirtoverotukseen. Avioehdolla voidaan sulkea ositusvarallisuuden ulkopuolelle myös vain tietty omaisuus. Tämän omaisuuden käyttö osituksessa esimerkiksi tasinkona voi johtaa varainsiirtoverotukseen. Avioehtoa ja erottelua voidaan sovitella, jolloin omaisuus voi muuttua ainakin osittain avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi. Sovittelulla voi siis olla vaikutuksia verotukseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]