Minilex - Lakipuhelin

Ositus on jäänyt tekemättä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Omaisuuden ositus tarkoittaa aviopuolisoiden yhteenlasketun omaisuuden jakamista avioliiton päättyessä avioeroon tai puolison kuolemaan. Ositukselle ei ole säädetty mitään määräaikoja laissa, ja se voidaan yleensä tehdä useiden vuosienkin päästä avioliiton päättymisestä. Yleensä ositus pyritään kuitenkin toimittamaan pikaisesti, mikä on usein suositeltavaa. Viivästynyt ositus voi johtaa ongelmiin puolisoiden omaisuussuhteiden järjestelyssä, koska esimerkiksi ositettavan omaisuuden arvo voi muuttua. Tilanteissa, joissa toinen puoliso on kuollut, ositukseen ei välttämättä samanlaista kiirettä kuin avioeron jälkeen. Toimittamaton ositus voi kuitenkin mutkistaa perinnönjakoa esimerkiksi lesken kuoleman jälkeen.

Osituksen toimittamatta jättäminen vaati molempien puolisoiden suostumuksen, sillä puolisolla on oikeus vaatia ositusta. Samoin oikeus vaatia ositusta on kuolleen puolison perillisellä. Perintöön liittyviin toimiin voidaan ryhtyä vasta lesken ja kuolleen puolison välisen osituksen toimittamisen jälkeen, koska kuolleen puolison kuolinpesä saadaan selville vasta osituksen jälkeen.

Jos ositus jätetään tekemättä toistaiseksi, omaisuuden hallinta avioeron jälkeen jatkuu pääsääntöisesti ikään kuin avioliitto ei olisi purkautunut. Leskellä taas on oikeus osallistua kuolleen puolison omaisuuden hallintoon kuolinpesää koskevien säännösten mukaisesti osituksen toimittamiseen asti. Kun ositus toimitetaan, puolison on tehtävä avioliiton jälkeisestä omaisuuden hallinnasta tili.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]