Minilex - Lakipuhelin

Ositus ja pankkitilillä olevat varat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolisoilla on lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen, jos avio-oikeutta ei ole erikseen suljettu pois esimerkiksi lahjakirjassa tai avioehdossa. Osituksessa kummankin puolison avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen ja tästä vähennetään puolison velat. Jäljelle jäänyt avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö jaetaan lähtökohtaisesti tasan puolisoiden kesken, jolloin toiselle syntyy mahdollisesti velvollisuus maksaa toiselle tasinkoa.

Avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen luetaan myös puolisoiden pankkitileillä olevat varat. Puolisoilla ei lähtökohtaisesti ole avio-oikeutta omaisuuteen, joka on saatu sen jälkeen, kun avioeroa koskeva asia on tullut vireille tai avioliitto on purkautunut toisen puolison kuoleman johdosta. Pankkitileillä olevat varat huomioidaan siis sen suuruisina, kun ne olivat puolison kuolinhetkellä tai avioeron vireilletulohetkellä. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, onko omaisuus hankittu ennen avioliittoa vai sen aikana.

Jos puolisot pystyvät tekemään osituksen sovinnollisesti, ositus tehdään ns. sopimusosituksena. Tällöin puolisot saavat itse päättää, miten he haluavat huomioida pankkitileillään olevat varat osituksessa. Jos taas puolisot eivät pääse sovintoon, he voivat hakea pesänjakajan määräämistä käräjäoikeudelta. Tällöin pesänjakaja toimittaa osituksen.

Jos puoliso salaa tilillään olevaa omaisuutta osituksessa, teko voi täyttää petoksen tunnusmerkistön. On tärkeää huomata, että myös petoksen yritys on rangaistava.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä ositukseen liittyen, lakimiehemme vastaavat niihin mielellään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]