Minilex - Lakipuhelin

Omavelkainen yhteisvastuullinen takaus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Omavelkainen takaus

Omavelkainen takaus tarkoittaa sitä, että takaaja vastaa takauksen kohteena olevasta velasta kuin omasta velastaan. Erääntyneen velan voi siis periä heti takaajalta, vaikka velallista ei ole todettu maksukyvyttömäksi. Velkoja voi suoraan kääntyä takaajan puoleen vaatimaan suoritusta, vaikka päävelallisella olisikin maksukykyä.

Yhteisvastuullinen takaus

Takaus on yhteisvastuullinen eli solidaarinen, jos siinä on useampi takaaja, ja jos jokainen takaaja vastaa velkojalle koko päävelasta. Yhteisvastuullinen takaus voidaan sopia takaajien osalta omavelkaiseksi. Jotta takausta pidetään omavelkaisena, siitä on pitänyt nimenomaisesti sopia. Muuten takausta pidetään toissijaisena takauksena.

Omavelkaisessa yhteisvastuullisessa takauksessa velkoja voi periä haluamaltaan takaajalta koko päävelan määrän heti, kun velka erääntyy. Velkojan ei tarvitse kääntyä useamman takaajan puoleen, koska jokainen takaaja on vastuussa koko päävelasta. Tämänkaltainen järjestely on velkojalle suotuinen, koska hän voi periä koko suorituksen siltä, jolta hän saa sen helpoimmin. Velkoja voi tietenkin vaatia suoritusta myös useammalta takaajalta, mikä on usein kannattavampaa velkojalle.

Yhteisvastuullisen takaajan takautumisoikeus

Takaajalla on kuitenkin takautumisoikeus toisiin takaajiin nähden, jos takaaja on suorittanut erääntyneen päävelan yli oman osuutensa ja jos hänen suorituksensa on vähentänyt muiden takaajien takausvastuuta. Vaikka yksi takaaja joutuisikin maksamaan koko velan, muut takaajat eivät vapaudu siten kokonaan velkavastuusta. Takaajilla on tietenkin takautumisoikeus myös velalliseen nähden. Mikäli joku yhteisvastuullisista takaajista jättää maksamatta osuutensa, hänen osuutensa jaetaan muiden takaajien kesken. Lisää tällaisesta jälkitakauksesta voit lukea Minilexin muista artikkeleista.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Yhteisvastuullisessa takauksessa takaajat ovat yhdessä vastuussa päävelallisen velasta

- Mikäli yksi yhteisvastuullisista takaajista maksaa koko päävelan, hänelle syntyy takautumisoikeus suhteessa muihin takaajiin

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]