Tapasin entisen kämppikseni sattumalta paistattelemasta päivää Kolmen sepän patsaalta. Hänellä oli maksamattomia velkoja minulle, joiden perään lähdin kyselemään. Kuulemma ei aikonut maksaa. Kysyin myös aikooko hän korvata anastamansa omaisuuteni, johon vastasi että ei aio, ehkä vain jotain hiluja. Kun kysyin, miten paljon, hän ei vastannut, vaan nousi ylös ja tarttui minua rinnuksista, töni ja yritti kaataa, samalla sanoen, että nyt lähdet vittuun tästä pilaamasta mun päivää tai käy huonosti. Hän oli selvästi humaltunut. Lisää tönimistä, jolloin nostin kädet ylös, peräännyin ja kysyin "ai mitä? Soitan nyt poliisit." Jolloin hän alkoi lääppiä päätäni ikäänkuin paijaten, mutta avokämmenensä iski aika kovaa. Kun olin soittanut poliiseille, hän lähti karkuun. Pelottaa, hän tietää missä asun.

1 vastaus


Minilex

12 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,
Kiitos yhteydenotostanne.

Uhkaus on lain mukaan kyseessä silloin, kun tekijä on uhannut toista aseella tai muulla rikoksella, ja uhri on kyseisissä olosuhteissa pelännyt henkilökohtaisen turvallisuutensa puolesta.

Tilanteessanne kuulostaa siltä, että koska teitä uhannut henkilö alkoi tönimään teitä ja sanoi teille mahdollisesti ‘käyvän huonosti’, ja olette lisäksi joutuneet soittamaan poliisit sekä maininneet pelkäävänne oman turvallisuutenne puolesta koska henkilö tietää missä asutte, on kyseessä mahdollisesti laiton uhkaus.

Syyttäjä voi nostaa asiasta syytteen, jos teette asiasta ensin syyttämispyynnön. Mahdollinen tuomio laittomasta uhkauksesta on sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Riippuen teitä uhanneen henkilön teiltä varastaman omaisuuden arvosta, voidaan hänet myös tuomita näpistyksestä tai varkaudesta sakkoon tai vankeuteen.

Jos haluatte tehdä rikosilmoituksen ja syyttämispyynnön, otattehan yhteyttä poliisiin.
Jos tarvitsette lisäapua lakimieheltä, voitte soittaa lakipuhelimeen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]