Hei meillä oli firman pikkujoulut nyt juuri 28.11 lauantaina. Selitän nyt lyhyen kaavan mukaan. Illalla baarissa kaikilla oli hauskaa ja yhtäkkiä yksi naispuolinen työkaverini otti minua tukasta kiinni niin että ainut mitä näin oli baarin lattia, hän riuhtoi ja tempoi minua syystä jota en tiedä. Minulla sattui olemaan tuoppi toisessa kädessä josta juomat lensi itseni päälle mutta rupesin vain huitomaan käsilläni tilanteessa jota en edes itse käsittänyt että mitä tapahtuu ja miksi. Niin totta kai tuoppi osui naispuolista työtoveriani päähän ja hän sai siitä tietysti jonkun näköisen haavan. En ole tahalteen yrittänyt häntä todellakaan lyödä, se oli vain refleksi mikä tapahtui kun joku rupesi kiskomaan minua tukasta. Mitä minun kannattaa tehdä? Ei ole aikaisempaa rikosrekisteriä.

1 vastaus


Minilex

50 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Tapauksessahan ei ole kummankaan osapuolen välttämätöntä lähteä viemään asiaa käräjille rikossyytteen tai vahingonkorvausvaatimuksen muodossa. Suosittelisin, että koettaisitte ensi sijassa sopia keskenänne haavojen, kivun ja sotkeutuneiden vaatteiden korvaamisesta.

Jos asiassa nostetaan rikossyyte, tuomioistuin saattaisi pitää työtoverisi toimintaa lievänä pahoinpitelynä, jos todetaan että hänen toimintansa oli tahallista tai huolimatonta. Se että tekijä on itseaiheutetussa humalatilassa, se ei vaikuta hänen vastuunsa arviointiin.

Sinun toimintasi luetaan todennäköisesti itsepuolustukseksi, jolloin haavan aiheuttamista työtoverille ei pidetä rangaistavana tekona. Tosin on mahdollista myös, että tuomioistuin päinvastoin katsoo kyseessä olevan rangaistava hätävarjelun liioittelu. Tuomioistuimen päätöksiä on vaikea ennustaa.

Lievä pahoinpitely on asianomistajarikos, eli vain rikoksen uhri voi nostaa asiassa syytteen. Yleinen syyttäjä ei tule nostamaan syytettä. Myös vahingonkorvauksia voidaan vaatia tuomioistuinteitse. Suosittelen kuitenkin, että koetatte selvittää asian mieluummin tuomioistuimen ulkopuolella. Voitte pyytää avuksi vaikkapa lakimiehen, joka auttaa sovintoratkaisuun pääsemisessä. Tuomioistuinmenettely on aina pitkä ja kallis prosessi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]