Hei!

Unkarissa asuva ystäväni (suomen kansalainen) yritti itsemurhaa, ja hän oli koko ajan face time-yhteydessä Suomessa asuvan ystävänsä kanssa. Ystävä tiesi, millaisen lääkeannoksen itsemurhaa yrittänyt otti ja että tämä todella aikoi kuolla, muttei tehnyt mitään estääkseen asiaa. Kun ystävääni ei enää saatu yhteyttä, käännyttiin tämän tietoisen ystävän puoleen ja häneltä kysyttiin, tarvitseeko itsemurhaa yrittänyt ambulanssia. Hän väitti, että lääkkeitä vetäneellä oli kaikki kunnossa eikä hän tarvinnut apua. Ystävä ei myöskään itse hälyttänyt apua paikalle. Onko tässä tapahtunut rikosta? Syyllistyikö itsemurhaa yrittäneen henkilön ystävä heitteillejättöön?

1 vastaus


Minilex

16 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Kiitos kysymyksestäsi.

Antamiesi tietojen perusteella ei voida ottaa kantaa siihen, onko rikosta tapahtunut esittämässäsi tapauksessa. Itsemurhatilanteiden oikeudellinen arviointi voi olla varsin mutkikasta ja siinä tulee ottaa kunkin tapauksen erityispiirteet huomioon. Yleistä arviointia voidaan kuitenkin esittää.

Heitteillepano tai heitteillejättö edellyttää erityistä vastuuasemaa. Tällaisen vastuuaseman syntyminen kuitenkin vaatii erityisiä oikeudellisia perusteita. Vastuuasema voi perustua esimerkiksi virkaan, toimeen tai asemaan, sopimukseen, vaaratilanteen aiheuttamiseen itse tai perhesuhteeseen. Lisäksi edellytetään heitteille jätetyn avutonta tilaa ja todellisen ja konkreettisen hengenvaaran tai terveydenvaaran aiheuttamista.

Pelastustoimen laiminlyöntiin taas voi syyllistyä, vaikka erityistä vastuuasemaa ei ole. Pelastustoimen laiminlyöntiin syyllistyy se, joka tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää. Hengenvaaran tai vakavan terveyden vaaran tulee olla todella ja konkreettisesti käsillä. Tällainen voisi olla esimerkiksi vakava myrkytystila.

Itsemurhaa seuraava voi periaatteessa syyllistyä heitteillejättöön tai pelastustoimen laiminlyöntiin riippuen tapauskohtaisista olosuhteista. Jos itsemurha jää yritykseksi, syyllistyminen rikokseen on epätodennäköisempää.


Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]