Ataraxhan on kolmiolääke ja tuoteselosteessa lukee että se saattaa heikentää autonajokykyä tai tarkkaavaisuutta
niin itse käytän ataraxia minimi annoksella 25mg päivässä ja lääke ei vaikuta minuun millään muulla tavalla kuin että vie allergisen kutinan pois
mutta jos sattuisi käymään niin että ajan autoa ja poliisit veisivät minut verikokeisiin esimerkiksi väärän drugwipe tuloksen takia voisiko siitä kun olen ataraxia(Hydroksitsiinia) tulla silti rattijuopumus?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Lääkepaketissa oleva kolmio ei sinänsä kiellä ajamista samalla kun käyttää lääkettä, vaan se muistuttaa siitä, että tietty lääke voi vaikuttaa ajokykyyn ja tämä tulee ottaa huomioon sitä käytettäessä. Oikein käytettynä kolmiolääkkeet voivat jopa parantaa joidenkin ihmisten kykyä ajaa, mikäli niitä käytetään oikein.

Rangaistavaksi lääkerattijuopumukseksi tilanne menee siinä, jos kolmiolääkkeitä käytetään väärin, esimerkiksi liian suuria annoksia, humaltumistarkoituksessa tai ei noudata lääkärin antamia annosohjeita. Lääkkeen käyttö liikenteessä on myös rangaistavaa, mikäli viranomainen arvioi ajajan ajaessa olevan väsynyt selvästi, tokkurainen taikka muuten lääkkeen vaikutuksenalainen ja näin ollen ajokyvyn olevan heikentynyt. Näiden tilanteiden varalta lääkettä käyttävällä kannattaakin olla esimerkiksi todistus lääkäriltä määrätyistä kolmiolääkkeistä aina näytettävissä viranomaisille. Näin estetään turhat syytökset lääkerattijuopumuksista ja varmistutaan ihmisen ajokyvystä.

Sinun kannattaa siis hankkia todistus lääkäriltäsi lääkkeistä ja annosmääristä kaiken varalta. Mikäli myös käyttää suuria määriä kolmiolääkkeitä, kannattaa lääkkeiden pitoisuus plasmassa testata, koska niissä voi olla henkilökohtaisia eroja suurestikin eri ihmisten välillä. Tällä voi sitten todistaa ongelmatilanteen sattuessa, että on käyttänyt oikeaa annoskokoa kolmiolääkkeissä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]