Minilex - Lakipuhelin

Vanhempien tulot adoption edellytyksenä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kotimaisen adoption edellytykset eroavat kansainväliseen adoptioon liittyvistä kriteereistä. Kotimaisen adoption kohdalla adoption hakijoiden tulee täyttää ne edellytykset, jotka kansallinen laki asettaa adoption onnistumiselle. Sen sijaan kansainvälisessä adoptiossa kuvaan astuvat lisäksi adoption kohdemaan lain ja viranomaisten asettamat adoption edellytykset. Vanhempien tulot saattavat vaikuttaa lapseksiottamiseen etenkin kansainvälisessä adoptiossa.

Kotimaisen adoption edellytykset liittyvät lähinnä vanhempien ikään, heidän ikäeroonsa suhteessa lapseksi otettavaan, asianmukaisiin suostumuksiin ja korvausten maksamisen kieltoon. Laki ei aseta mitään vanhempien varallisuuteen liittyviä edellytyksiä asiassa. Näin ollen esimerkiksi vanhempien alhaiset tulot eivät sinällään ole este adoptiolle, jos lapsen edun voidaan kaikin puolin katsoa toteutuvan adoption vahvistamisessa.

Sekä kansallisten edellytysten että kansainvälisten kriteereiden tulee täyttyä kansainvälisessä adoptiossa. Suomessa edellytetään samojen edellytysten täyttymistä kuin kansallisessa adoptiossa. Kansainvälisen adoptiopalvelun antaja voi kuitenkin kieltäytyä sinänsä pakollisen adoptiopalvelun antamisesta hakijalle, jos tämä ei täytyä yhteistyössä toimivien ulkomaisten palveluntarjoajien asettamia edellytyksiä adoptiolle. Kohdemaa voi edellyttää tulevilta vanhemmilta tiettyä varallisuustasoa, jonka alittuessa adoptiota ei voida toteuttaa. Tällöin kotimainen palveluntarjoaja voi kieltäytyä palvelun antamisesta vähätuloisille hakijoille, koska kansainvälinen adoptio tulisi joka tapauksessa estymään.

Vanhempien tulot voivat vaikuttaa kansainvälisen adoptiopalvelun hakemiseen toisellakin tapaa. Palveluntarjoajalla on oikeus periä hakijoilta maksu antamastaan palvelusta ja vaatia asiassa aiheutuneiden kulujen korvaamista. Summa voi kertyä korkeaksikin, vaikka kansainvälisen adoptiopalvelun antaja ei saa periä maksuja enempää kuin mitä toiminnan järjestämisestä on aiheutunut. Palvelunantaja voi vaatia maksun ja korvausten suorittamista ennakkoon. Vähävaraiset hakijat eivät välttämättä pysty suoriutumaan vaaditusta summasta, jolloin kansainvälinen adoptio kätännössä estyy.

Pienituloiset vanhemmaksi haluavat henkilöt onnistuvat todennäköisemmin adoptoimaan kotimaasta kuin ulkomailta. Kaikki kohdemaat eivät tosin vaadi vanhemmilta tiettyä tulotasoa adoption mahdollistamiseksi, joten kansainvälinenkin adotio voi hyvin onnistua, kunhan hakijat suoriutuvat kansainvälisen adoptiopalvelun antajan pyytämistä maksuista. Asiantuntijoilta kannattaa varmistaa missä maissa vanhempien tuloilla on vaikutusta adoptioon, ja minkälaista tulotasoa hakijoilta edellytetään näissä valtioissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]