Minilex - Lakipuhelin

Adoption ikäraja Suomessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomessa adoptiota hakevalle henkilölle on asetettu ikärajat. Adoptoitavan lapsen edun varmistamiseksi adoptiovanhemmaksi hakevan on oltava riittävän kypsä adoptiolapsesta huolehtimiseen, ja hänen tulee pystyä huolehtimaan adoptiolapsestaan koko lapsen alaikäisyyden ajan. Tämän vuoksi adoptiolain mukaan alaikäisen adoptiolapsen hakijan tulee olla vähintään 25-vuotias, mutta enintään 49-vuotias. Lisäksi on otettava huomioon, että alaikäistä adoptiolasta hakevan henkilön ja adoptiolapsen välinen ikäero tulee olla vähintään 18 vuotta, mutta enintään 45 vuotta. Edellä mainittuja ikärajoja ei kuitenkaan sovelleta perheen sisäiseen adoptioon. Perheen sisäistä adoptiolasta hakevan tulee kuitenkin olla vähintään 18-vuotias.

 

Mitä adoptiolla tarkoitetaan?

Adoptiolla tarkoitetaan lapsen luovuttamista biologisilta vanhemmilta uusien vanhempien vastuulle. Lapsen adoptointi vahvistetaan tuomioistuimen antamalla päätöksellä. Adoptoitu lapsi tulee uuden adoptiovanhemman suvun jäseneksi ja sen myötä hänelle tulee perimisoikeus uuteen vanhempaansa ja tämän sukuun. Perheen sisäisellä adoptiolla tarkoitetaan, että lapsen sosiaalinen vanhempi adoptoi aviopuolisonsa tai rekisteröidyn parisuhdekumppaninsa lapsen. Sosiaalisella vanhemmuudella tarkoitetaan sitä, lapsen ja aikuisen välille on jo muodostunut lapsen ja vanhemman välinen vakiintunut suhde, vaikka he eivät ole sukua keskenään. Perheensisäisessä adoptiossa lapsen suhde katkeaa ainoastaan erossa olevan vanhemman ja tämän suvun osalta. 

 

Adoptiolapsen hakijan ikä on yksi adoption kriteereistä

Adoption tulee olla lapsen edun mukaista, joten adoptiolaissa on rajoitettu adoptiolapsen hakijan ikää. Ikärajalla on haluttu varmistaa, että hakija on riittävän kypsä adoptiovanhemmaksi sekä se, että hän pystyy huolehtimaan lapsesta koko lapsen alaikäisyyden ajan. Adoptiolain mukaan adoptiolapsen hakijalta edellytetään vähintään 25 vuoden ikää. Jos adoptoitavaksi haettu lapsi on alaikäinen, ei hakija saa olla täyttänyt 50 vuotta. Alaikäisen lapsen kohdalla adoptio voidaan kuitenkin vahvistaa tilanteessa, jossa hakija on täyttänyt 50 vuotta, mutta hän ei ollut täyttänyt vielä 50 vuotta silloin, kun lapsi oli adoptiotarkoituksessa nimetty hänen luokseen sijoitettavaksi. Adoptiolapsen hakijan ja adoptoitavan alaikäisen lapsen ikäero tulee olla vähintään 18 vuotta, mutta enintään 45 vuotta. Tästä ikärajasta voidaan poiketa vain perustellusta syystä.

Edellä mainitut ikärajat eivät koske perheensisäistä adoptiota tai biologisen lapsen takaisin adoptoimista. Adoptiolain mukaan adoptio voidaan vahvistaa, mikäli adoption hakija on täyttänyt 18 vuotta ja adoptoitava lapsi on aviopuolison lapsi. Adoptio voidaan myös vahvistaa silloin, jos hakijan ja adoptoitavan välille on muodostunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde tai lapsen adoptointi on muuten lapsen edun kannalta perusteltua. Perusteltu tilanne lapsen adoptointiin voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa lapsi on menettänyt molemmat vanhempansa ja lapsen adoptointia hakee menehtyneen vanhemman sisarus. Ikärajat eivät myöskään koske biologisen lapsen takaisin adoptoimista. Adoptio voidaan vahvistaa, mikäli hakija on täyttänyt 18 vuotta sekä adoptoitava lapsi on hakijan oma lapsi, joka on aikaisemmin annettu adoptoitavaksi.

 

Yhteenveto

  • Adoptiolla tarkoitetaan lapsen luovuttamista biologisilta vanhemmilta uusien vanhempien vastuulle joka vahvihtetaan tuomioistuimen päätöksellä.
  • Adoption tulee olla aina lapsen edun mukaista
  • Adoptiolain mukaan adoptiolapsen hakijalta edellytetään vähintään 25 vuoden ikää ja enintää 45 vuoden ikää, lukuuntottamatta poikkeustilanteita. (esim. perheen sisäinen adoptio ja hyvin perusteltu syy)
  • Ikäeron adoptoijan ja adoptoitavan välillä tulee olla vähintään 18 vuotta

 

Summary in English

  • Adoption means the transfer of a child from biological parents to the responisibility of new, adoptiv eparents, which is confirmed by a court decision
  • Adoption must always b ein the best interest of a child
  • According to the adoption law, the adoptive parent must be atleast 25 years old and no more than 45 years old, except in few exceptional situations (such as internal family adoption and a deserving cause)
  • The age difference between the adoptive parent and the adopted child must be atleast 18 years.

 

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Mikä tarkoittaa yhteinen adoptointi?

Saman henkilön on mahdollista adoptoida useamman kuin yhden lapsen. Adoptiolain mukaan lähtökohtaisesti useampi henkilö ei voi yhdessä adoptoida lasta. Poikkeuksen tähän pääsääntöön muodostavat avioparit, joiden kohdalla lapsen yhteinen adoptio on aina pääsääntö. Se onko avioliitto solmittu samaa vai eri sukupuolta olevan parin kesken, ei vaikuta lapsen yhteisen adoptoimisen mahdollisuuteen. Sen sijaan avopuolisot eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Toinen avopuolisoista voi adoptoida lapsen kuitenkin yksin, jos toinen avopuoliso antaa siihen suostumuksensa. 

 

Aiheesta muualla:

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]