Minilex - Lakipuhelin

Perheen sisäinen adoptio ja lapsen perintöoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Adoptiolapsen perintöoikeudesta

Jos adoptio on vahvistettu 1.1.1980 tai sen jälkeen, perii lapsi adoptiovanhempansa. Tämä on niin sanottu vahva adoptio. Adoptiolapsen suhteet biologisiin vanhempiinsa katkeaa vahvan adoption johdosta kokonaan, jolloin lapsi ei voi esimerkiksi periä biologisia vanhempiaan.

Perheensisäinen adoptio

Perheensisäisellä adoptiolla tarkoitetaan tilannetta jossa puoliso adoptoi puolisonsa lapsen. Tällöin lapsesta tulee puolisoiden yhteinen, eikä lapsen suhde biologiseen vanhempaansa katkea.

Lapsella voi kuitenkin olla vain kaksi vanhempaa. Näin ollen, jos lapsella on jo kaksi juridista vanhempaa, tulee yhden heistä luopua vanhemmuudesta, jotta lapsi voitaisiin adoptoida perheen sisäisen adoption kautta.

Perheen sisäinen adoptio vahvistetaan käräjäoikeuden päätöksellä. Adoptionhakijan tulee lähtökohtaisesti olla täyttänyt 25 vuotta. Jos kuitenkin adoptoitava on hakijan aviopuolison lapsi, on myös 18 vuotta täyttäneellä mahdollisuus adoptoida.

Perheen sisäinen adoptio ja lapsen perintöoikeus

Kun perheen sisäinen adoptio on vahvistettu, ovat molemmat vanhemmat, sekä lapsen biologinen vanhempi, että lapsen adoptiovanhempi, yhdessä lapsen juridisia vanhempia. Jos lapsella on ennen adoptiota ollut kaksi juridista vanhempaa, joista yksi on luopunut vanhemmuudestaan, ei lapsella enää ole perintöoikeutta tähän. Lapsi perii siis perheen sisäisen adoption kautta adoptiovanhempansa, sekä sen biologisen vanhemman, joka ei vanhemmuudestaan ole luopunut.

Jos perheen sisäinen adoptio ja lapsen perintöoikeus mietityttävät, vastaavat asiantuntijat lakipuhelimessa mielellään lisäkysymyksiin aiheesta.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Myös 18 vuotta täyttäneellä voi olla oikeus perheen sisäiseen adoptioon.

Varoitukset

- Lapsella voi olla vain kaksi juridista vanhempaa. Näin ollen perheen sisäisäinen adoptio on pääsääntöisesti mahdollista vain, jos yksi lapsen vanhemmista luopuu vanhemmuudestaan.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]