Minilex - Lakipuhelin

Ottolapsen perimisoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ottolapsen perimisoikeus riippuu siitä, onko ottolapsisuhde perustettu ennen vai jälkeen 1.1.1980 eli onko kyse heikosta vai vahvasta adoptiosta.

Kyse on heikosta adoptiosta, jos ottolapsisuhde on perustettu ennen 1.1.1980. Heikon adoption järjestelmässä ottolapsi ei siirtynyt adoptiolla kokonaan ottovanhemman sukuun, vaan ottolapsi säilytti perimisoikeuden myös omaan biologiseen sukuunsa nähden. Heikossa adoptiossa ottolapsen perintöoikeudellinen suhde biologisiin vanhempiinsa ja koko biologiseen sukuunsa ei katkea eli ottolapsi perii edelleen myös biologiset vanhempansa ja sisaruksensa. Myös biologiset vanhemmat ja sisarukset perivät ottolapsen. Jos ottolapsen biologiset vanhemmat ovat kuolleet ja jaettavaksi tulee ottolapsen isovanhempien jäämistö, ottolapsi on vanhempiensa sijaantuloperillinen. Kuolleen ottolapsen sijaan tulee hänen oma rintaperillisensä. Biologinen vanhempi perii ottolapsen, jos ottolapsi kuolee ilman rintaperillisiä ja ottovanhempaa ei ole. Ottovanhemman perintöoikeuden estämättä ottolapsen omat sukulaiset perivät sen omaisuuden, minkä ottolapsi on saanut testamentilla, lahjana tai perintönä biologiselta sukulaiseltaan. Tällä estetään ottolapsen suvun omaisuuden siirtyminen ottovanhemman sukuun.

Kyse on vahvasta adoptiosta, jos ottolapsisuhde on perustettu 1.1.1980 jälkeen. Ottolapsi on vahvan adoption järjestelmässä perintöoikeudellisesti ottovanhempaan nähden täysin biologisen lapsen asemassa. Ottolapsen jäämistöoikeudellinen suhde omiin biologisiin vanhempiinsa katkeaa vahvassa adoptiossa. Ottolapsen ottolapsella on sijaantulo-oikeus kuolleen ottovanhempansa ottovanhemman jälkeen. Ottovanhemman hakemuksesta ottolapsi voidaan siirtää heikosta adoptiosuhteesta vahvaan adoptiosuhteeseen. Tällöin ottolapsi saa yhtäläisen perintöoikeuden kuin biologisella lapsella olisi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]