Minilex - Lakipuhelin

Adoptiolapsen terveydentila

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Adoptiota hakevien on varauduttava siihen, että tuleva adoptiolapsi vaatii lääketieteellistä hoitoa ja pitkäaikaista sitoutumista lapsen kuntouttamiseen. Biologistenkaan lasten terveydentilasta ei ole koskaan olemassa takuita, sillä ihmisen kasvuun ja kehitykseen liittyy aina riskejä. Hakijoiden ei milloinkaan kannata odottaa tervettä adoptiolasta, vaan varautua mahdollisiin ongelmiin. Lapsen terveydentilaan vaikuttavat lukuisat eri seikat, kuten raskauden aikaiset olosuhteet sekä tarjolla ollut terveydenhuolto ja ravinto. Lisäksi adoptioon annettavan lapsen elämän alkutaipaleisiin sisältyy usein traagisia ja traumatisoivia tapahtumia, jotka jättävät jälkensä lapseen ja vaativat myöhemmin hoitotoimenpiteitä. Adoptiota harkitessaan vanhemmiksi haluavien tulee ottaa huomioon kykynsä ja valmiutensa adoptiolapsen kuntouttamiseen ja terveeksi saattamiseen. Hakijoiden kannattaa perehtyä etukäteen niihin terveysriskeihin, jotka yleensä kohdistuvat adoptiolapsiin. Adoptiolapset kärsivät usein esimerkiksi erilaisista kasvun ja kehityksen viiveistä, jotka voivat johtuva puutteellisista elinolosuhteista taikka laitoshoidosta. Syntymästään asti lastenkodissa olleilla lapsilla on tyypillisesti varhaisen vuorovaikutuksen puutokseen liittyviä ongelmia. Erityisesti kansainvälisen adoption kohdalla lapsen terveydentilasta ei milloinkaan voi olla takeita. Adoption palvelunantajat tarjoavat neuvontaa ja tukea adoptiolapsen terveydentilaan liittyvissä kysymyksissä adoptioprosessin aikana.

Hakijat saavat ensimmäiset tiedot adoptiolapsen terveydentilasta lapsiesityksen myötä. Terveydentilaa koskevat tiedot vaihtelevat hyvin paljon sen mukaan, mistä maasta lapsi adoptoidaan. Tietojen yksityiskohtaisuus vaihtelee myös jokaisessa yksittäistapauksessa. Lapsiesityksen saatuaan hakijoiden kannattaa konsultoida lääkäriä adoptiolapsen terveydentilaa koskevien tietojen osalta. Lääkärin antamaan lausuntoon on kuitenkin syytä suhtautua varauksella erityisesti kansainvälisissä adoptioissa, sillä lapsen todellinen terveydentila selviää vasta lapsen terveystarkastuksissa tämän uudessa kotimaassa. Lapsiesityksestä ilmenevät lapsen heikkoa terveydentilaa koskevat tiedot voivat olla hakijoille riittävä peruste lapsiesityksen hylkäämiseen. Mikäli adoptiovanhemmiksi haluavat eivät ole valmiita adoptiolapsen terveydentilaan liittyviin epävarmuustekijöihin, ei adoptioprosessiin välttämättä kannata ryhtyä. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]