Minilex - Lakipuhelin

Adoptioprosessi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Adoptioprosessi vaatii adoptiovanhemmiksi haluavilta aikaa sekä kärsivällisyyttä. Adoptioprosessin eteneminen on tapauskohtaista ja voi viedä useammankin vuoden, joten hakijoiden tulee valmistautua epätietoisuuteen prosessin kestosta. Adoptioprosessi alkaa aina adoptioneuvonnalla riippumatta siitä, onko kyseessä kotimainen vai kansainvälinen adoptio. Adoptioneuvonta on kunnan sosiaalityöntekijän tai Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijän tarjoama palvelu, jonka tarkoituksena on kartoittaa hakijoiden valmiuksia lapsen kasvatukseen sekä valmentaa heitä adoptiovanhemmuuteen. Adoptioneuvonnassa selvitetään täyttävätkö hakijat laissa asetetut adoptiovanhempien edellytykset. Adoptioneuvonta kestää kokonaisuudessaan noin vuoden. Neuvonnan aikana hakijat tapaavat usean kerran sosiaalityöntekijän kanssa. Sosiaalityöntekijä myös vierailee hakijoiden kodissa varmistuakseen sen soveltuvuudesta lapsen kasvuympäristöksi. Adoptioneuvonnan päätteeksi sosiaalityöntekijä laatii kotiselvityksen, josta käy ilmi muun muassa hakijoiden pätevyys adoptiovanhemmiksi. Mikäli sosiaalityöntekijä havaitsee neuvonnan aikana hakijoiden olevan soveltumattomia adoptiovanhemmuuteen, voi hän keskeyttää adoptioprosessin. Sosiaalityöntekijän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Adoptioneuvonnan ja kotiselvityksen saamisen jälkeen hakijat tarvitsevat adoptioluvan Valviran alaisuudessa toimivalta adoptiolautakunnalta. Adoptiolupa on voimassa kaksi vuotta sen myöntämisestä ja tarvittaessa lupaan voi hakea pidennystä. Mikäli kyseessä on kansainvälinen adoptio, tulee hakijoiden valita itselleen adoption palvelunantaja. Suomessa palvelunantajat ovat Interpedia ry, Pelastakaa Lapset ry sekä Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta. Adoptiolupahakemus lähetetään palvelunantajan kautta adoptiolautakunnalle. Tarvittaessa adoptiolautakunta voi vaatia hakijoilta lisäselvitystä lupahakemuksen tueksi. Hakemuksen tekoon kannattaakin paneutua huolella, sillä lisäselvityksen toimittaminen venyttää adoptioprosessia entisestään. Adoptioluvan saamisen jälkeen kotimaisessa adoptioprosessissa alkaa odotusaika. Kansainvälisessä adoptioprosessissa hakijoiden tulee sen sijaan valita itselleen kohdemaan adoptiopalveluntarjoaja yhteistyössä kotimaisen palvelunantajansa kanssa. Palveluntarjoajan valitsemisen jälkeen hakijoiden tulee lähettää kohdemaahan varsinainen adoptiohakemus, jonka perusteella adoptiolapsi yhdistetään tuleviin adoptiovanhempiinsa.

Odotusaika on yleensä adoptioprosessin pisin vaihe. Se kestää tyypillisesti yhdestä vuodesta jopa viiteen vuoteen. Hakijoiden kannattaa käyttää odotusaika hyödyksi ja valmistautua tulevaan vanhemmuuteen. Adoptiovanhempien perehtyminen kohdemaan kieleen sekä kulttuuriin on suureksi hyödyksi kansainvälisessä adoptiossa. Odotusaika päättyy lapsiesityksen saamiseen. Lapsiesityksen myötä hakijat saavat ensimmäisen kerran tietää heille nimetyn lapsen henkilöllisyyden. Lapsiesitys tarkoittaa myös, että tulevat adoptiovanhemmat voivat alkaa suunnitella lapsen hakemista kotiin. Kotimaisessa adoptiossa adoptiolapsi voidaan noutaa parhaassa tapauksessa jo muutaman tunnin sisällä lapsiesityksen saamisesta. Sen sijaan kansainvälisessä adoptiossa lapsen hakeminen vaatii yleensä enemmän suunnittelua, sillä jotkin kohdemaat saattavat edellyttää esimerkiksi tiettyjen rokotusten ottamista tai tietyn pituista oleskelua adoptiolapsen synnyinmaassa. Sekä kotimainen että kansainvälinen adoptio edellyttää aina tuomioistuimen vahvistamaa päätöstä. Kansainvälisessä adoptiossa adoption vahvistaa joko kotimaan tai Suomen tuomioistuin. Vahvistettua adoptiota ei voi purkaa. Adoption vahvistamisen jälkeen sosiaalityöntekijä on mukana adoptioperheen elämän alkutaipaleilla, jotta jokaisen osapuolen sopeutumisesta uuteen tilanteeseen voidaan varmistua.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]