Minilex - Lakipuhelin

Adoptiovanhempien vaatimukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen adoptoinnissa kaikkien tärkeintä on varmistaa lapsen edun toteutuminen ja edistää lapsen parasta. Jotta lapsen etu voi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla uudessa adoptioperheessä, on adoptiovanhemmille asetettu useita vaatimuksia. Adoptioprosessi alkaa adoptioneuvonnalla, jota tarjoaa kunnan ja Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijät. Adoptioneuvonta on noin vuoden kestävä prosessi, jonka tarkoituksena on selvittää adoptiovanhemmiksi haluavien kelpoisuutta lapsen adoptoimiseen. Adoptioneuvontaan osallistuminen on ehdoton edellytys adoptioluvan saamiselle. Lopullisen adoptioluvan myöntää Valviran alaisuudessa toimiva adoptiolautakunta. Adoptiovanhemmille asetetut vaatimukset kohdistuvat ensinnäkin heidän ikäänsä. Hakijan tulee olla vähintään 25-vuotias ja korkeintaan 50-vuotias. Vain poikkeuksellisesti alle 25-vuotiaalle voidaan myöntää adoptiolupa. Yli 50-vuoden ikä ei ole esteenä, mikäli adoptiolapsi on ehditty nimetä hakijalle ennen kuin tämä täytti 50 vuotta. Adoptiolapsen ja adoptiovanhemman välisen ikäeron on oltava vähintään 18 vuotta, mutta enintään 45 vuotta. Näistäkin rajoista on kuitenkin mahdollista joustaa poikkeustapauksessa.

Jos adoptiota hakeva henkilö on avioliitossa, ei hänen ole pääsäännön mukaan mahdollista hakea adoptiota yksin. Aviopuolisoille voidaan myöntää adoptio-oikeus ainoastaan silloin, kun molemmat ovat halukkaita adoptoimaan lapsen yhdessä. Mikäli toisella aviopuolisolla on sellainen sairaus taikka vamma, ettei hän voi ilmaista omaa tahtoaan tai hänen pysyvää olinpaikkaansa ei tiedetä, voidaan adoptiolupa myöntää vain toiselle aviopuolisoista. Toisaalta muut henkilöt kuin aviopuolisot eivät saa adoptoida lasta yhdessä. Esimerkiksi avopuolisoilla ei ole milloinkaan yhteistä adoptio-oikeutta. On hyvä huomata, ettei avioliitto ole edellytys adoptioluvan saamiselle, vaan naimattomilla on mahdollisuus hakea adoptiota yksin.

Ikään ja siviilisäätyyn liittyvien vaatimusten lisäksi adoptiovanhemmiksi haluavilta edellytetään riittävää taloudellista vakautta ja terveydentilaa, sopivia kotiolosuhteita lapsen kasvatukseen, valmiuksia lapsesta huolehtimiseen sekä oikeanlaista motivaatiota. Jos lapsi adoptoidaan ulkomailta, voi kyseisellä kohdemaalla olla omia vaatimuksia adoptiovanhemmille. Kohdemaan asettamat vaatimukset voivat liittyä esimerkiksi avioliiton kestoon taikka varakkuuteen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]