Minilex - Lakipuhelin

Adoptiolautakunta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Adoptiolautakunta toimii erityisenä asiantuntija-, lupa- ja valvontaviranomaisena adoptioasioissa Valviran yhteydessä. Lautakunta toimii myös Haagin kansainvälistä adoptiota koskevan sopimuksen mukaisena keskusviranomaisena. Adoptionhakijalle lautakunnan toiminta näkyy erityisesti adoptioluvan myöntämistä koskevissa asioissa. Adoptiolautakunnan tehtäviin kuuluu myös esimerkiksi lupien myöntäminen kansainvälistä adoptiopalvelua antaville palveluntarjoajille.

Adoptiolautakunnassa on täysistunto, jonka tehtävänä on seurata adoptioasioiden kehitystä ja tarvittaessa tehdä erilaisia aloitteita adoptioasioihin liittyen esimerkiksi ministeriöille. Muutoin adoptiolautakunta työskentelee jaostoihin jakautuneena ja se käsittelee sekä kotimaisia että kansainvälisiä adoptioasioita. Lautakunta voi esimerkiksi kuulla asiantuntijoita, hankkia lausuntoja ja teettää tarpeellisia selvityksiä.

Lautakunta koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja tarpeellisesta määrästä muita jäseniä. Adoptiolautakunnalla tulee olla myös yksi tai useampi päätoiminen sihteeri, jonka esittelystä lautakunnan asiat ratkaistaan. Valtioneuvosto määrää lautakunnan jäsenet enintään viiden vuoden toimikaudeksi.

Adoptiolautakunta pystyy pidentämään adoptioluvan kestoa ja myös peruuttamaan sen. Lautakunta voi peruuttaa luvan kuitenkin vain, jos olosuhteet luvan myöntämisen jälkeen ovat muuttuneet siten olennaisesti, ettei adoption toteuttaminen lautakunnan myöntämän luvan mukaisesti olisi enää lapsen edun mukaista. Adoptiolautakunta antaa myös todistuksen myönnetystä adoptioluvasta. Lautakunnan tehtävät ovat siis moninaiset, mutta adoptionhakijan näkökulmasta sen keskeisin tehtävä lienee kuitenkin adoptioluvan myöntäminen hakijalle hänen hakemuksestaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]