Minilex - Lakipuhelin

Adoptiolapsen huostaanotto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun nykyisen adoptiojärjestelmän piirissä oleva lapsi adoptoidaan, katkeaa hänen suhteensa biologisiin vanhempiinsa ja ottolapsesta tulee kuin ottovanhempien biologinen lapsi. Jos lapsi on huostaanotettu ja sijoitettu sijaishuoltoon, voidaan lapsi adoptoida lain mukaisella tavalla. Sijaishuollossa on kyse lapsen huostaanottoon ja lapsensuojeluun kuuluvista asioista, kun taas adoptio muodostaa oman erillisen kokonaisuutensa. Adoptio ja lastensuojelu, jonka osa huostaanotto on, ovat kaksi eri järjestelmää, jotka toimivat eri lainsäädännön varassa. Kuten käytännön elämässä yleensä, tulee vastaan tilanteita, joissa kaksi eri järjestelmää näyttäytyvät yhdessä.

Voidaanko adoptiolapsi huostaanottaa? Koska adoptiolapsi samaistuu ottovanhempien omiin lapsiin, on adoptiolapsi huostaanotettavissa samoilla perusteilla, kuin muutkin lapset. Huostaanottoa koskeva lainsäädäntö ei tee eroa adoptio- ja biologisen lapsen välillä.

Jos adoptiota ei ole tapahtunut eli siitä ei ole tullut virallista, on asiaa arvioitava tapauskohtaisesti. Puoliavoimien, avoimien tai vastaavien adoptiojärjestelyjen osalta on asiaa aina arvioitava tapauskohtaisesti. Lähtökohtana on, että adoption muodolla ei ole vaikutusta lastensuojeluun. Ei voida kuitenkaan varmasti sanoa, etteikö adoption muodolla voisi jossain yhteydessä olla vaikutusta. On syytä korostaa huostaanottamisen arvioinnin tilannekohtaisuutta. On huomattava, että puoliavoin ja avoimen adoption käsitteet eivät ole lainsäädännöstä tulevia vaan ne kuuluvat sosiaalitoiminnan alaan. Lainsäädäntö tuntee lähtökohtaisesti vain varsinaisen adoption.

Lopuksi, adoptiolapsi voidaan ottaa huostaan kuin muutkin lapset. Ratkaisevaa ei ole lapsen biologinen tai adoptio-asema vaan se, täyttyvätkö huostaanoton edellytykset.

Mitä muuta haluaisit tietää? Voimmeko auttaa sinua? Ota yhteyttä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]